Vihdoin asiat etenevät! Kävimme hiljattain taas kesän ja Rouvan sairastelun aiheuttaman pitkän tauon jälkeen lapsettomuuspoliklinikalla. Lapsiprojektimme nytkähti siis taas liikkeelle oltuaan käytännössä pysähdyksissä huhtikuussa tehdyn viimeisen IUI:n jälkeen. Usean kuukauden mittainen tauko rassasi luonnollisesti molempien hermoja, mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin: Kolmannen ja samalla viimeisen IUI:n jälkeen alkanut Rouvan CU:n aktivoituminen ei olisi voinut sattua paljon parempaan paikkaan. Pakolliset kesätauot hoidoissa mukanaan tuomat kesälomat tekivät kovasti tuloaan, joten IVF:iä olisi tuskin aloitettukaan enää keväällä, vaikka Rouva olisi terveenä pysynytkin. Samalla saimme paljon kaivattua lepoa koko lapsettomuusasiaan. Kävimme keväällä ja kesällä parillakin ulkomaanmatkalla, joten hoitojen miettiminen saati niiden vaatimat järjestelyt olisivat tuoneet omat vaikeutensa eloomme.
Nyt, lähes viisi täyttä kuukautta levänneenä voimme ottaa taas seuraavat askelet kohti sitä paljon toivottua unelmaamme. Kävimme lääkärin kanssa kertauksenomaisesti läpi tilannettamme ja lääkäri vilkaisi Rouvan tilanteen vielä kertaalleen ultralla. Kaikki näyttää siellä(kin) suunnalla edelleen hyvältä eikä fysiologisia syitä lapsettomuuteemme ole edelleenkään löytynyt. Meitä jopa hieman huvitti, kun aloittelimme keskustelua IVF-hoidoista ja lääkäri kysyi mikä on meidän aikataulutoiveemme. Hieman hymähtäen totesimme sen olevan "heti, kun johan tässä ollaan kolme vuotta näiden asioiden kanssa turattu". Vaikka näillä aikatauluilla edes kuukauden tai parin odottelu ei sinänsä tunnu enää missään, on toiveemme tietysti saada asiaa taas mahdollisimman nopeasti eteenpäin.
Kävimme siinä sitten lääkärin opastamana IVF-hoitojen perusteet pikaisesti läpi. Iso osa asiasta oli kylläkin jo kertausta, sen verran tarkkaan olimme molemmat lukeneet aiheesta Simpukka-yhdistykseltä saamistamme materiaaleista sekä tietenkin herra Googlen opastamana. Lähdemme IVF-hoitoihin GnRH-antagonistihoidolla eli ns. lyhyellä kaavalla. Näin siksi, ettei meidän tapauksessa ole (ainakaan tässä vaiheessa) tarpeellista voida säätää Rouvan kiertoa ja tällä hoitomuodolla haittavaikutusten pitäisi olla GnRH-agonistihoitoa eli ns. pitkää kaavaa pienemmät. Ja onhan siinä tietysti se muutaman viikon aikatauluerokin.
Hoito on tarkoitus aloittaa heti seuraavassa kierrossa, minkä vuoksi jouduimme taas verikokeisiin infektiotutkimuksia varten. Tulipa muuten jälleen eteen hieman huvittava tilanne lääkärin kanssa, kun verikokeiden tulosten saaminen kestää ja niiden tulisi kuitenkin olla valmiit – ja puhtaat – hoitojen alkaessa. Lääkäri sitten kyseli kuinka todennäköisenä pidämme tutkimustulosten puhtautta ja minä tutkimuksia täysin ymmärtämättömänä vastasin jotakin hieman epämääräistä ja empivää. Ihan pikkuisen nauratti, kun vasta myöhemmin hoitajan kanssa pistoksia harjoitellessamme minulle selvisi mistä infektiotutkimuksessa onkaan kyse. No enpä pidä kovin todennäköisenä, että meistä kumpaankaan olisi tällä välillä kuppa tahikka HIV hypännyt... Saattoi lääkäri hieman puheitani ihmetellä? :D
Niin, ne pistokset. Saapas nähdä miten niiden kanssa sitten pärjäillään, kun tuo Rouva on jonkinverran neuloja pelkäävää sorttia. Että tuleeko tässä eteen taas yksi harvinainen hetki, kun minä voin tehdä jotakin tämän projektin eteen? :) Kovasti olemme molemmat nyt innoissamme IVF-askeleesta ja jopa tuntuu, ettei hoitojen alkamista oikein malttaisi edes odottaa! Meillä kun ei kummallakaan oikein ollut uskoa tai toivoa IUI-hoitojen suhteen ja meistä molemmista tuntui niiden olevan vain se pakollinen paha ennen oikeisiin hoitoihin pääsemistä. Toisaalta – kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut – etenkin minulla hiipii aina välillä pelkoja sen tosiasian edessä, että olemme käyneet jo puolet hoidoista ilman pienintäkään merkkiä raskaudesta. Jotenkin tuon lääkärikäynnin jälkeen on kuitenkin ollut enemmän semmoinen tunnelma, että haluan/haluamme keskittää kaikki ajatukset ja energiamme nyt edessä oleviin hoitoihin. Tulevaisuus tuo tullessaan sen mitä sillä on meille tarjota. Niin raadollista kuin se onkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste colitis ulcerosa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste colitis ulcerosa. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Tauko viisi pidetty, marssi jatkukoon
Tunnisteet:
aikataulu,
colitis ulcerosa,
CU,
GnRH-agonistihoito,
GnRH-antagonistihoito,
hoidot,
hoito,
IUI,
IVF,
koeputkihedelmöitys,
loma,
lyhyt kaava,
lääkäri,
pitkä kaava,
toiveikkuus,
toivo,
ultra
maanantai 17. elokuuta 2015
Paluu lomalta: tilannekatsaus
Oho, näytän naputelleen tänne viimeksi kolme (3) kuukautta sitten! Nyt kun lomatkin on kuluneen sanonnan mukaisesti lusittu, lienee aika antaa jonkinlaista tilannepäivitystä...
Niin, lomaahan tässä on pidetty. Akkuja on ladattu paitsi työmaan vuosiloman, myös lapsettomuusloman muodossa – mistä osaltaan johtui myös pidempi tauko blogikirjoittelusta. (Se oikeampi syy olisi varmaan laiskuus, mutta kukapa näitä tunnustaisi...) Aprikoin edellisessä kirjoituksessani pääsisimmekö ravaamaan vielä kolmannet IUI- eli inseminaatiohoidot – ja pääsimmehän me. Lopputuloksen arvannettekin: ei pihahdustakaan raskaudesta. Jälleen yksi kylmä, raaka ja äärimmäisen kova isku vasten kasvoja, vaikka tulos ei sinänsä tullut enää suurenakaan yllätyksenä. Miksipä IUI olisikaan toiminut, kun se ei kerran toiminut kahdella ensimmäiselläkään kerralla? Kolmen nollatuloksen myötä IUI:t on nyt sitten käyty ja koluttu ja seuraavaksi ohjelmassa pitäisi olla koeputkihedelmöishoidot (IVF).
Ja nimenomaan pitäisi olla. Kävi nimittäin niin, että Rouvan CU otti ja aktivoitui kevään edetessä. Yritimme tällä kertaa aloittaa taudin torjumisen ajoissa kortisonikuurilla, mutta aivan kuten aikaisemminkin, kuuri auttoi vain sen keston ajan ja annoksen pienentyessä 10–5 milligrammaan oireet alkoivat palailla. Eikähän siinä sitten lopulta muu auttanut kuin alistua aloittamaan taas biologinen lääkitys. Kuten lienen jo aikaisemmissa blogikirjoituksissani kertonutkin, aiheuttaa tämä vähintäänkin henkisiä mutkia raskautumisen yrittämiseen. Biologisten lääkkeiden vaikutuksista raskauteen kun ei ole tutkimustietoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lupa raskautumisen yrittämiseen riippuu siitä, keneltä lääkäriltä asiasta kysyy. Yhden lääkärin mukaan raskautta ei saa yrittää ja kielto jatkuu jopa puoli vuotta viimeisen lääkeannoksen saamishetkestä eteenpäin ns. varoaikana. Samaan aikaan toinen lääkäri antaa suoraan luvan raskauden yrittämiseen. Jotkut lääkärit pelaavat siis varman päälle, toiset luottavat tietoon siitä, ettei biologisten lääkkeiden ole toistaiseksi todettu aiheuttavan sikiöille vaurioita (käytännön seurannassa, edelleen ilman tieteellisiä tutkimuksia).
Kovasti olen yrittänyt asiaa pohtia ja puntaroida eri kanteilta ja kohtuullisen paljon olemme asiasta myös Rouvan kanssa keskustelleet. Vaihtoehtomme ovat:
Mitähän mieltä muut mahtavat tilanteestamme olla?
Niin, lomaahan tässä on pidetty. Akkuja on ladattu paitsi työmaan vuosiloman, myös lapsettomuusloman muodossa – mistä osaltaan johtui myös pidempi tauko blogikirjoittelusta. (Se oikeampi syy olisi varmaan laiskuus, mutta kukapa näitä tunnustaisi...) Aprikoin edellisessä kirjoituksessani pääsisimmekö ravaamaan vielä kolmannet IUI- eli inseminaatiohoidot – ja pääsimmehän me. Lopputuloksen arvannettekin: ei pihahdustakaan raskaudesta. Jälleen yksi kylmä, raaka ja äärimmäisen kova isku vasten kasvoja, vaikka tulos ei sinänsä tullut enää suurenakaan yllätyksenä. Miksipä IUI olisikaan toiminut, kun se ei kerran toiminut kahdella ensimmäiselläkään kerralla? Kolmen nollatuloksen myötä IUI:t on nyt sitten käyty ja koluttu ja seuraavaksi ohjelmassa pitäisi olla koeputkihedelmöishoidot (IVF).
Ja nimenomaan pitäisi olla. Kävi nimittäin niin, että Rouvan CU otti ja aktivoitui kevään edetessä. Yritimme tällä kertaa aloittaa taudin torjumisen ajoissa kortisonikuurilla, mutta aivan kuten aikaisemminkin, kuuri auttoi vain sen keston ajan ja annoksen pienentyessä 10–5 milligrammaan oireet alkoivat palailla. Eikähän siinä sitten lopulta muu auttanut kuin alistua aloittamaan taas biologinen lääkitys. Kuten lienen jo aikaisemmissa blogikirjoituksissani kertonutkin, aiheuttaa tämä vähintäänkin henkisiä mutkia raskautumisen yrittämiseen. Biologisten lääkkeiden vaikutuksista raskauteen kun ei ole tutkimustietoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lupa raskautumisen yrittämiseen riippuu siitä, keneltä lääkäriltä asiasta kysyy. Yhden lääkärin mukaan raskautta ei saa yrittää ja kielto jatkuu jopa puoli vuotta viimeisen lääkeannoksen saamishetkestä eteenpäin ns. varoaikana. Samaan aikaan toinen lääkäri antaa suoraan luvan raskauden yrittämiseen. Jotkut lääkärit pelaavat siis varman päälle, toiset luottavat tietoon siitä, ettei biologisten lääkkeiden ole toistaiseksi todettu aiheuttavan sikiöille vaurioita (käytännön seurannassa, edelleen ilman tieteellisiä tutkimuksia).
Kovasti olen yrittänyt asiaa pohtia ja puntaroida eri kanteilta ja kohtuullisen paljon olemme asiasta myös Rouvan kanssa keskustelleet. Vaihtoehtomme ovat:
- Pelaamme varman päälle emmekä yritä lasta biologisen lääkkeen saamisen aikana. Raskauden yrittäminen siirtyy jälleen 1–1,5 vuodella eteenpäin eikä sen aloittamismahdollisuuksista ole luonnollisesti vielä tuolloinkaan takeita. Ja vaikka voisimme jatkaa yrittämistä esim. 1,5 vuoden jälkeen, voi yrittämisaika jäädä mahdollisesti hyvinkin lyhyeksi (huomaa puolen vuoden varoaika viimeisen lääkeannoksen saamisesta). Vaihtoehto vapauttaa tunnontuskista siinä tapauksessa, että raskaus joskus onnistuisi ja vauvalla todettaisiin jokin vamma. Samalla se kuitenkin siirtäisi raskauden yrittämistä jälleen tuskallisen pitkän aikajakson päähän, mikä osaltaan huonontaisi raskautumistodennäköisyyttä edelleen. Yksi mahdollinen skenaario on toisaalta myös se, että biologinen lääke joudutaan jättämään Rouvalle tästä eteenpäin pysyväksi lääkitykseksi...
- Yritämme raskautumista biologisesta lääkkeestä huolimatta. Onnistui tai ei, saisimme henkisesti raskasta ja koko elämäämme hallitsevaa asiaa eteenpäin. Koska takeita saati aikatauluja biologisen lääkkeen lopettamisesta ei ole, emme eläisi seuraavaa vuotta tai kahta epävarmuudessa ja ahdistavissa ajatuksissa. Mikäli raskaus onnistuisi ja vauvalla todettaisiin jokin, mikä tahansa vamma, olisi tunnontuskat kovat ja ajatusten sekä pään sisällä vellovien kysymysten keskellä varmasti vaikeaa elää. Googletuksen ja Rouvan tautia käsittelevästä Facebook-ryhmästä saamiemme tietojen mukaisesti Suomessa syntyy vuosittain useita vauvoja, joiden äidit saavat säännöllisesti biologista lääkettä ja vauvat ovat täysin terveitä. Käsityksemme mukaisesti riskit liittyvät lähinnä vauvan puolustuskyvyn heikkenemiseen, mistä siitäkään ei pitäisi aiheutua ongelmia, mikäli lääkitys lopetetaan X kuukautta ennen lapsen syntymää.
Mitähän mieltä muut mahtavat tilanteestamme olla?
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Rakas Joulupukki, tänä vuonna toivon lahjaksi...
Kaikilla tarinoilla on alku. Niin myös tällä. Minun ja Rouvan tarina sai alkunsa vappuna 2003, jolloin tapasimme yhteisen tuttavamme kotibileissä yhteisten kavereidemme kautta. Emme asuneet tuolloin samalla paikkakunnalla, mikä aiheuttikin omat mutkansa täysi-ikäisyyden kynnyksellä alkaneelle matkallemme. Rakkaus, tai kenties tuossa vaiheessa voitiin puhua vasta ihastuksesta, kuitenkin voitti ja teimme päätöksen seurustelun aloittamisesta. Vuodet vierivät ja syksyllä 2005 muutimme opiskelemaan Jyväskylään. Koska olin asunut tuohonastisen elämäni vanhempieni luona, oli minulla vielä itsenäistyminen suorittamatta (enkä halunnut Rouvasta uutta äitiä, toim. huom.), en suostunut muuttamaan saman katon alle. Tämä tapahtuikin vasta vuonna 2007. Omat kokemuksensa toi myös opiskelijaelämä, minkä aikana pidimme vuosia kestänyttä suhdettamme jopa vuoden mittaisella jäähyllä. Edes rakkaus ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista eikä kaikki mene aina suunnitellusti.
Kuten ensimmäisessä blogipostauksessani kirjoitin, päätimme tehdä lapsen häidemme jälkeen 2012. Itse itseäni toistaen: vähänpä tuolloin tiesimme / kaikki ei mene aina suunnitellusti.
Yhteistä elämäämme Rouvan kanssa on varjostanut hänellä vuonna 2007 diagnosoitu krooninen suolistosairaus Colitis Ulcerosa (haavainen paksusuolen tulehdus). Taudin kuvaan kuuluu niin sanotut hyvät ja huonot vaiheet, joissa tauti on joko (lähes) oireettomassa remissiovaiheessa tai suolen tulehdustilaan ajavassa aktiivivaiheessa. Kevät ja kesä 2012 eivät olleet Rouvan taudin suhteen helppoja, mutta niin vain saimme pidettyä unelmahäämme ongelmitta ja häämatka rapakon taakse onnistui vaivoitta. Häiden jälkeinen syksy, talvi ja kevät 2013 olivat kuitenkin meille molemmille henkilökohtaisten syiden vuoksi erittäin raskaita. Taudin kuvaan kuuluu, että se voi reagoida stressiin ym. tunne-elämän vaihteluihin. Tauti aktivoituikin niin rajuksi, että lapsen yrittäminen oli jossain vaiheessa unohdettava. Kun viimein tajusimme tilanteen vakavuuden, oli Rouva vietävä suoraan tiputukseen sairaalaan. Ensimmäinen vakava takaisku oli kohdattu.
Kun Rouvan tila alkoi normalisoitua, teimme syksyllä 2013 päätöksen avun hakemisesta lapsettomuuteen ja kävimme ensimmäisillä käynneillä neuvolassa. En rehellisesti sanottuna muista ensimmäisistä käyntikerroista enää mitään. Olen jälkeenpäin pohtinut, miten se voi olla edes mahdollista. Siitä olen joka tapauksessa varma, että joka ikinen lapsi-projektiin liittyvä käynti on saanut sykkeen koholle, kädet hikoamaan ja tietenkin nostanut tunteet pintaan. Tilannekartoitusten jälkeen jatkoimme ensimmäisiin perustutkimuksiin. Harvoinpa on elämääni niin paljon pelkoa ja jännitystä kuulunut kuin tutkimusten yhteydessä. Ja toisaalta se tunne, kun olemme saaneet tutkimustulokset joko kirjeitse tai paikanpäällä lääkärin suusta ja kaikki on toistaiseksi ollut kunnossa... Kun vain muistelenkin noita tilanteita silmäni kostuvat edelleen.
Kuten edellä kirjoitetusta saattoi jo arvatakin, näyttelee Rouvan perussairaus tässä tarinassa keskeistä roolia, joskin vain sivuroolia. Läpi kevään, kesän ja syksyn 2013 jatkuneen sairastelun jälkeen teimme lääkärin kanssa yhteisen päätöksen yrittää ottaa Rouvan taudista niskalenkki uudella lääkkeellä. Lääkkeen avulla saisimme sairaalassa tiputuskunnossa olleen Rouvan todennäköisesti kuntoon, mutta samalla se tarkoittaisi mahdollisesti jopa parin vuoden taukoa lapsi-projektiin. Olimme kuitenkin yksimielisiä tilanteestamme: Rouva olisi saatava kuntoon ja mitä pikemmin se tapahtuisi, sitä nopeammin pääsisimme taas yrittämään raskautta.
Uusi lääke puri Rouvan tautiin ja syksyllä 2014 saimme kuulla varsin pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen hyvät uutiset: lääke voitaisiin toistaiseksi lopettaa. Tämä tarkoitti lapsi-projektin välitöntä jatkamista uusin tutkimuksin, joiden tulokset olemme edelleen saaneet ottaa vastaan onnesta ja helpotuksesta kostunein silmin: mitään syytä lapsettomuuteen ei ole edelleenkään löytynyt. Niin iloinen juhla kuin joulu onkin, olisi se meidän puolestamme voitu jättää tänä vuonna väliin. Pitkä ja hitaasti etenevä prosessimme viivästyy joulunajan pyhien vuoksi taas kuukaudella ja pääsemme ottamaan seuraavan askelman (lisää tutkimuksia) aikaisintaan tammikuussa 2015. Toisaalta, ehkä joulu ja perheidemme parissa vietetty aika antaa enemmän kuin yksi menetetty kuukausi meiltä ottaa. Eikä tarvitse ainakaan kahdesti miettiä, mitä toivoisi tänä vuonna joululahjaksi...
Kuten ensimmäisessä blogipostauksessani kirjoitin, päätimme tehdä lapsen häidemme jälkeen 2012. Itse itseäni toistaen: vähänpä tuolloin tiesimme / kaikki ei mene aina suunnitellusti.
Yhteistä elämäämme Rouvan kanssa on varjostanut hänellä vuonna 2007 diagnosoitu krooninen suolistosairaus Colitis Ulcerosa (haavainen paksusuolen tulehdus). Taudin kuvaan kuuluu niin sanotut hyvät ja huonot vaiheet, joissa tauti on joko (lähes) oireettomassa remissiovaiheessa tai suolen tulehdustilaan ajavassa aktiivivaiheessa. Kevät ja kesä 2012 eivät olleet Rouvan taudin suhteen helppoja, mutta niin vain saimme pidettyä unelmahäämme ongelmitta ja häämatka rapakon taakse onnistui vaivoitta. Häiden jälkeinen syksy, talvi ja kevät 2013 olivat kuitenkin meille molemmille henkilökohtaisten syiden vuoksi erittäin raskaita. Taudin kuvaan kuuluu, että se voi reagoida stressiin ym. tunne-elämän vaihteluihin. Tauti aktivoituikin niin rajuksi, että lapsen yrittäminen oli jossain vaiheessa unohdettava. Kun viimein tajusimme tilanteen vakavuuden, oli Rouva vietävä suoraan tiputukseen sairaalaan. Ensimmäinen vakava takaisku oli kohdattu.
Kun Rouvan tila alkoi normalisoitua, teimme syksyllä 2013 päätöksen avun hakemisesta lapsettomuuteen ja kävimme ensimmäisillä käynneillä neuvolassa. En rehellisesti sanottuna muista ensimmäisistä käyntikerroista enää mitään. Olen jälkeenpäin pohtinut, miten se voi olla edes mahdollista. Siitä olen joka tapauksessa varma, että joka ikinen lapsi-projektiin liittyvä käynti on saanut sykkeen koholle, kädet hikoamaan ja tietenkin nostanut tunteet pintaan. Tilannekartoitusten jälkeen jatkoimme ensimmäisiin perustutkimuksiin. Harvoinpa on elämääni niin paljon pelkoa ja jännitystä kuulunut kuin tutkimusten yhteydessä. Ja toisaalta se tunne, kun olemme saaneet tutkimustulokset joko kirjeitse tai paikanpäällä lääkärin suusta ja kaikki on toistaiseksi ollut kunnossa... Kun vain muistelenkin noita tilanteita silmäni kostuvat edelleen.
Kuten edellä kirjoitetusta saattoi jo arvatakin, näyttelee Rouvan perussairaus tässä tarinassa keskeistä roolia, joskin vain sivuroolia. Läpi kevään, kesän ja syksyn 2013 jatkuneen sairastelun jälkeen teimme lääkärin kanssa yhteisen päätöksen yrittää ottaa Rouvan taudista niskalenkki uudella lääkkeellä. Lääkkeen avulla saisimme sairaalassa tiputuskunnossa olleen Rouvan todennäköisesti kuntoon, mutta samalla se tarkoittaisi mahdollisesti jopa parin vuoden taukoa lapsi-projektiin. Olimme kuitenkin yksimielisiä tilanteestamme: Rouva olisi saatava kuntoon ja mitä pikemmin se tapahtuisi, sitä nopeammin pääsisimme taas yrittämään raskautta.
Uusi lääke puri Rouvan tautiin ja syksyllä 2014 saimme kuulla varsin pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen hyvät uutiset: lääke voitaisiin toistaiseksi lopettaa. Tämä tarkoitti lapsi-projektin välitöntä jatkamista uusin tutkimuksin, joiden tulokset olemme edelleen saaneet ottaa vastaan onnesta ja helpotuksesta kostunein silmin: mitään syytä lapsettomuuteen ei ole edelleenkään löytynyt. Niin iloinen juhla kuin joulu onkin, olisi se meidän puolestamme voitu jättää tänä vuonna väliin. Pitkä ja hitaasti etenevä prosessimme viivästyy joulunajan pyhien vuoksi taas kuukaudella ja pääsemme ottamaan seuraavan askelman (lisää tutkimuksia) aikaisintaan tammikuussa 2015. Toisaalta, ehkä joulu ja perheidemme parissa vietetty aika antaa enemmän kuin yksi menetetty kuukausi meiltä ottaa. Eikä tarvitse ainakaan kahdesti miettiä, mitä toivoisi tänä vuonna joululahjaksi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)