Ma-tematiikka

"Arviolta joka viides pariskunta kärsii jossain elämänsä vaiheessa lapsettomuudesta" (http://www.terve.fi/lapsi-mielessa/lapsettomuuden-perustutkimukset). Me kuulumme tuohon 20 %:iin (suomalaisista) ihmisistä, olemme lapsettomia. Hurja luku sinänsä. Oletan kuitenkin, että (suurella) osalla tuosta viidennestä lapsettomuus ei kestä kauaa – tai ainakin sille saadaan lopulta onnellinen loppu: "Hedelmöityshoidot ovat nykyaikana tehokkaita ja noin 80 % hoidetuista saa lopulta lapsen" (http://www.inova.fi/lapsettomuus/). Myös tämä on iso luku. Vaikka meidän lapsettomuutemme polku on vielä kesken, voitaneen meidän katsoa kuuluvan vielä toistaiseksi tuohon jäljelle jäävään 20 %:iin. Ja edellytyksenä onnistumiselle on tietenkin hoitoon hakeutuminen: "Noin 15 prosenttia hedelmällisessä iässä olevista pariskunnista hakeutuu lääkärin hoitoon hedelmättömyyden takia, yleensä noin kahden vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hedelm%C3%A4tt%C3%B6myys). Hoitoon tulisi nykyisen ohjeistuksen mukaan hakeutua noin vuoden tuloksettoman yrityksen jälkeen, "sillä yleensä raskaus alkaa 80 %:lla pareista vuoden kuluessa" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo92827.pdf / Jaffe ja Jewelewicz 1991).

Lapsettomuuden aiheuttavat tekijät voidaan jakaa karkeimmillaan neljään osaan:
"Noin 25 %:ssa tapauksista hedelmättömyys johtuu naisesta, 25 %:ssa miehestä, 25 %:ssa molemmista ja 25 %:ssa syytä ei saada selville." (http://www.simpukka.info/hedelmallisyys-hedelmattomyys/). Meidän lapsettomuudelle ei ole toistaiseksi syytä löytynyt, tosin tässä kohtaahan olisimme siis joka tapauksessa kuuluneet yhteen neljänneksen vähemmistöön. Mainittakoon, että myös hieman toisenlaisia lukuja on esitetty, esimerkiksi: "Noin 30-40 prosentissa tapauksista hedelmättömyys johtuu naisesta, 10-30 prosentissa miehestä, 15-30 prosentissa molemmista ja 10-20 prosentissa syytä ei saada selville" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hedelm%C3%A4tt%C3%B6myys).

Lapsettomuuteen johtavia syitä on olemassa lukuisia. Yhden jaottelun ja tutkimuksen mukaan "Tavallisimpia lapsettomuuden syitä ovat ovulaatiohäiriöt (20–30 %), munanjohdinvauriot (10–20 %), endometrioosi (10–20 %) ja sperman heikentynyt laatu (20–40 %). Harvinaisempia ovat kohtuperäiset viat ja seksuaalihäiriöt. Varsin usein (10–20 %:ssa) lapsettomuuden syy jää selittämättömäksi (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo92827.pdf / Forti ja Krausz 1998).

Lapsettomuutta voidaan hoitaa useilla erilaisilla menetelmillä. Yleisimpiä hoitomuotoja ovat inseminaatio eli IUI, koeputkihedelmöitys eli IVH sekä mikroinjektio eli ICSI. Hoitojen onnistumisprosentit vaihtelevat hieman lähteestä riippuen. Vähintäänkin suuntaa-antavina prosentteina voitaneen pitää seuraavia: "Onnistumisprosentti inseminaatiossa yhdistettynä hormonihoitoon on noin 10-20 % hoitokiertoa kohden" (http://www.parempaaelamaa.fi/lapsettomuus/hedelmoityshoidot/inseminaatio-eli-iui), "Tutkimukset osoittavat, että raskausprosentti yhtä [IVF-]hoitokiertoa kohti on noin 20-40 %" (http://www.parempaaelamaa.fi/lapsettomuus/hedelmoityshoidot/koeputkihedelmoitys-eli-ivf) ja "Kun ICSI-hedelmöityksellä saadut alkiot on siirretty kohtuun, päästään vastaaviin raskauslukuihin kuin perinteisessä IVF:ssäkin" (http://www.parempaaelamaa.fi/lapsettomuus/hedelmoityshoidot/mikroinjektio-eli-icsi). Luvuissa tulee kuitenkin huomata se kylmä tosi asia, että niissä onnistumisena käsitetään hoidoilla aikaansaatu raskaus. Niin sanottu lapsi kotiin -prosentti on valitettavasti näitä lukuja pienempi.

Hämmentävää. Meidän IVF-hoitojen onnistumisprosentti on tasan sata – näin siitäkin huolimatta, että se sisältää (vain) kaksi PAS-siirtoa ja nolla tuoresiirtoa. Toisaalta edellisen kappaleen viimeinen virke murskaakin kovan lukemamme lähes hyödyttömäksi statistiikaksi. Lapsi kotiin -prosenttimme on edelleen lohduton nolla.

Keskenmenoista prosenttilukuja riittääkin moneen lähtöön – vai onko tässä kohtaa oikeampi termi: moneen menoon? "Noin 10–15 % raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Lisäksi on erittäin varhaisia keskenmenoja, joissa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän myöhässä, mahdollisesti tavallista runsaampana. Arvioidaan, että jopa puolet hedelmöityksistä päätyy tällaiseen tilanteeseen; tätä kutsutaan termillä "biokemiallinen raskaus"" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00138). Useissa tapauksissa keskenmenoa ei siis todellisuudessa edes huomata. Tämäkin aika hemmetin hurja ajatus meidänkin vuosien yrittämishistoriaa ajatellen. Kuinkahan monta raskautta meillä on todellisuudessa lähtenyt jo vuosien varrella käyntiin edes hetkellisesti?

Todettujen raskauksien keskenmenoprosentista on myös muita arvioita: "Sellaisista raskauksista, jotka ovat todettuja, noin 10 – 20 prosenttia päättyvät keskenmenoon, ja suurin osa näistä ennen raskausviikko 12 alkua" (http://lapsennimi.com/keskenmeno/). Luvut näyttävät kuitenkin olevan samaa suuruusluokkaa lähteestä riippumatta: "Suurin osa keskenmenoista tapahtuu hyvin varhain. On arvioitu että noin 50-60% hedelmöityksistä päättyy keskenmenoon ennen kuin raskautta on edes todettu. Todetuista raskauksista keskeytyy n. 12-15 %" (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php). Ja vielä kolmas: "Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio: 10–15 % kliinisesti todetuista raskauksista keskeytyy. Jos keskenmenoihin laskettaisiin ne hedelmöityneiden munasolujen menetykset, jotka tapahtuvat ensimmäisinä päivinä hedelmöityksen jälkeen, keskenmenotaajuus olisi jopa 31–62 %" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Stirrat 1990a, Hatasaka 1994).


Niinpä niin, 10–20 %. Tulevaisuus näyttää, mihin lukemaan meidän viisarimme lopulta näyttää...


Keskenmenon todennäköisyydessä on kuitenkin huomattavaa se, että sen todennäköisyys kasvaa keskenmenojen toistumisen myötä: "Yksi keskenmeno ei vielä lisää keskenmenoriskiä seuraavassa raskaudessa. Mikäli naisella on kaksi perättäistä keskenmenoa, on kolmannen raskauden keskeytymisriski kuitenkin jo 20-40%, riippuen onko naisella ennen keskenmenoja ollut myös onnistuneita raskauksia. Kolmannen keskenmenon jälkeen puhutaan toistuvista keskenmenoista. Kun sydämen syke on havaittu (yleensä 6. raskausviikon jälkeen) on raskaudella 90 % todennäköisyys jatkua normaalisti" (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php). Toisen lähteen mukaan: "Keskenmenon uusiutumisriski pysyy ennallaan yhden keskenmenon jälkeen. Kahden keskenmenon jälkeen riski on 17–35 % ja kolmen jälkeen 25–49 %. Tärkeä on tieto ennusteesta: kolmen keskenmenon jälkeen seuraava raskaus onnistuu 60–80 %:lla naisista" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00176).

Ding ding ding ding ding! Osuma. Alla kaksi peräkkäistä keskenmenoa, joita ei ole edeltänyt yhtään onnistunutta raskautta. Kuin kylmää vettä niskaan: seuraava raskautemme menee kesken noin 35–40 % todennäköisyydellä. Samaan aikaan molemmissa kahdessa alkuun saamassamme raskaudessa alkion sydämen syke on ehditty todeta varhaisultrassa. Aika marginaalissa mennään... Toisaalta: "Toistuvan keskenmenon yleisyys (1 % kaikista raskauksista) (Cramer  ja Wise 2000) on suurempi kuin kolmen peräkkäisen keskenmenon tilastollinen todennäköisyys (0,34 %). Sattuma ei siten selitä kaikkia toistuvia keskenmenoja" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf).

Mainittakoon myös, että samalla todennäköisyydet näyttäisivät paranevan hurjasti ns. riskiviikkojen jälkeen: "Kolmenkin tuntemattomasta syystä johtuvan ensimmäisen raskauskolmanneksen keskenmenon jälkeen 60–86 % naisista onnistuu seuraavassa raskaudessa ilman erityistä lääketieteellistä hoitoa (Tulppala ja Ylikorkala 1999, Lee ja Silver 2000) (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Mutta mistä ne keskenmenot sitten johtuvat?

"Ensimmäisen raskauskolmanneksen keskenmenoissa syy on yleensä sikiöperäinen. Yli 50% tapauksista syynä on kromosomipoikkeavuudet. Muina sikiöperäisinä syinä voivat olla sikiön ja istukan rakenteelliset poikkeavuudet. Muita yleisiä keskenmenon syitä ovat tulehdukset ja infektiot. Näiden lisäksi myös ulkoiset tekijät kuten alkoholi, tupakka tai säteily. Myös kohdun rakenteelliset ja hormonaaliset syyt voivat johtaa keskenmenoon. Harvinaisena myös naisen ja miehen immunologiset syyt." (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php). (Alkion / sikiön) kromosomipoikkeavuuksista emme voi tietenkään omalta osaltamme tietää, kun raskaudet eivät ole edenneet tarpeeksi pitkälle niiden tutkimista varten. Sama pätee myös tulehduksiin ja infektioihin. Alkoholia tai tupakkaa emme käytä ja lähden siitä olettamuksesta, että myöskään säteilylle emme ole altistuneet. :) Rouvan kohdussa ei ole todettu rakenteellisia poikkeavuuksia tai hormonaalisia, keskenmenoihin altistavia syitä. Toisin sanoen molemmat keskenmenot ovat edelleen ns. selittämättömiä keskenmenoja: "Jopa 80% "selittämättömistä" toistuvista keskenmenoista johtuu immunologisista tekijöistä. Näissä naisen elimistö hylkii joko omaa perintöainestaan (autoimmuuniongelmat) tai miehen perintöainesta (alloimmuniongelmat) siten aiheuttaen raskauden keskeytymisen" (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php).

Keskenmenoille voi olla lukuisia eri syitä. Seuraavassa muutamia nostoja näistä:
"Yksittäisen keskenmenon yleisin tunnettu syy on sikiön kromosomipoikkeavuus, joka esiintyy noin 50–60 %:ssa keskenmenoista (Ogasawara ym. 2000). Poikkeavuuksista tavallisimpia ovat trisomiat, joiden riski kasvaa naisen iän lisääntyessä. Riski on alle 35-vuotiailla naisilla 19 % ja yli 35-vuotiailla 47 % (Ward 2000). – – Toisten tutkimusten mukaan kromosomien numeerisia poikkeavuuksia tavataan vain 29 %:ssa toistuvasti kesken menneistä raskauksista (Carp ym. 2001). Sikiön kromosomipoikkeavuuden riski näyttäisi pienenevän keskenmenojen lukumäärän kasvaessa (Ogasawara ym. 2000). – – Sikiön kromosomien rakenteellinen poikkeavuus (joko peritty tai uusi mutaatio) on todettavissa noin 5–7 %:lla pareista, joilla raskaudet päättyvät toistuvasti keskenmenoon" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Sama toistuu myös muiden lähteiden kautta: "Yksittäisen keskenmenon yleisin tunnettu syy on sikiön kromosomipoikkeavuus, joka esiintyy noin 50–60 %:ssa keskenmenoista. Trisomiat (13, 16, 18, 21 ja 22) ovat tavallisimpia koko ryhmänä tarkastellen, mutta Turnerin oireyhtymä (45X) on yleisin yksittäinen (20–25 %) keskenmenoissa tavattu kromosomipoikkeavuus" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Warburton 1987, Byrne ja Ward 1994).

Hiljattain saamiemme kromosomitutkimusten mukaan tulokset olivat puhtaat sekä minulla että Rouvalla. Tämä ei tietenkään poissulje uuden mutaation mahdollisuutta sikiöllä.

"Kohdun myoomia tavataan joka neljännellä fertiili-ikäisellä naisella ennen raskautta ja 1–4 %:lla raskauden aikana" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Rouvan toisen keskenmenon jälkeen tehty myoomaepäilyhän osoittautui lopulta aiheettomaksi. "Kaikukuvauksessa on todettu monirakkulaiset munasarjat jopa 40,7–44 %:lla toistuvia keskenmenoja saaneista, mutta vain 23 %:lla terveistä verrokeista" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Tämä olisi kyllä jo huomattu, jos monirakkulaoireyhtymä Rouvaa koskisi.

Toistuvista keskenmenoista voi seurata myös muita ikävyyksiä: "Toistuvista keskenmenoista kärsineistä naisista joka toisella esiintyy alkuraskauden aikana veristä vuotoa, vaikka raskaus päättyisikin synnytykseen. Alkuraskauden kaikututkimus on tärkeä, sillä kohdun ulkopuolisen raskauden riski on kolmin- ja rypäleraskauden seitsenkertainen normaaliväestöön verrattuna" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Hatasaka 1994). Onneksi emme ole joutuneet toistaiseksi tekemisiin kummankaan edellä mainitun tapauksen kanssa. Eiköhän niissä keskenmenoissa ole ollut jo ihan riittävästi kärsimystä nieltäväksi. Muita merkittäviä nostoja aiheeseen liittyen samaisesta lähteestä (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf): "Normaaliväestössä keskenmenoriski on sikiön elossaolon toteamisen jälkeen vain 3–5 %, mutta toistuvista keskenmenoista kärsivillä jopa 25 % (Tulppala ym. 1993a, Hatasaka 1994). Näillä naisilla raskaudet ovat muutenkin riskialttiita, sillä 10–28 % lapsista syntyy ennenaikaisesti ja sikiön kasvun hidastuma todetaan 10–30 %:ssa raskauksista. Pre-eklampsiaa on erään tutkimuksen mukaan arvioitu esiintyvän 19 %:lla tämän ryhmän naisista. Raskausdiabetes todetaan 17–23 %:lla (Thom ym. 1992, Tulppala ym. 1993a, Hatasaka 1994, Rai ym. 1996)." ...eli ilmeisesti toistuvissa keskenmenoissa ei siis sittenkään ole tarpeeksi tuskaa, sillä samaan laariin on kaadettu myös muita ihanuuksia. Noh, eihän näissä mitään suoraa syy–seuraus-suhdetta varmastikaan ole, mutta pistäähän nämä väistämätät miettimään.

Raskaus voi mennä kesken niin sanottuna normaalina keskenmenona, jossa raskausmateriaali tulee itsestään ulos kohdusta tai keskeytyneenä keskenmenona, jossa alkio tai sikiön kehitys vain loppuu, mutta raskausmateriaali pysyy kohdussa. Molemmissa tapauksissa kohtuu täytyy tyhjentää kokonaan joko lääkkeellisesti tai ns. kaavinnassa. "Toistuvat kohtuontelon kaavinnat voivat vaurioittaa kohdun limakalvoa ja aiheuttaa kiinnikkeitä kohtuonteloon. Näin voi käydä joka neljännelle naiselle jo kolmen kaavinnan jälkeen (Raziel 1994). Jos kohtuontelo on täysin kiinnikkeiden vallassa, puhutaan Ashermannin oireyhtymästä. Kiinnikkeet voidaan irrottaa hysteroskopiassa, ja täysiaikaisia raskauksia on raportoitu esiintyneen 67–87 %:ssa tällaisen hoidon jälkeen." (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Patton 1994). Meidän molemmat raskaudet ovat päättyneet keskeytyneeseen keskenmenoon ja molemmissa tapauksissa olemme joutuneet suorittamaan kaavinnan kahdesti (kaavinta + tähystys).

Epilogi

Tämä kirjoitus sisältää vain osan siitä hedelmällisyyteen, raskautumiseen ja keskenmenoihin liittyvästä materiaalista, jota tulin kaivelleeksi toisen keskenmenomme jälkeen sairaslomallani. Aloin kiinnittää huomiota erilaisista lähteistä löytyviin todennäköisyyksiin raskautumista ja siinä onnistumista koskien. Ja mitä pidempään lukuja tuijottelin sitä enemmän ajatuksena kääntyivät kohti ajatusta: kuinka ihmeessä kukaan ja erityisesti me voimme koskaan saada biologista lasta?

Kuka uskaltaa laskea todennäköisyyden sille, että meistä tulee vielä joskus biologisen jälkeläisemme onnellisia vanhempia? Eikä sillä, eihän sitä voi laskea. Jos kohta sen uskallan kyllä todeta, että melkoisessa marginaalissa tässä aletaan varmasti jo olla. Ja vaikka todennäköisyyden laskeminen mahdollista olisikin, en todennäköisesti haluaisi kuulla lopputulosta. Joskus on vain helpompaa yrittää uskoa valoisampaan tulevaisuuteen ja toivoa. Toivoa sydämensä kyllyydestä.

Tauko viisi pidetty, marssi jatkukoon

Vihdoin asiat etenevät! Kävimme hiljattain taas kesän ja Rouvan sairastelun aiheuttaman pitkän tauon jälkeen lapsettomuuspoliklinikalla. Lapsiprojektimme nytkähti siis taas liikkeelle oltuaan käytännössä pysähdyksissä huhtikuussa tehdyn viimeisen IUI:n jälkeen. Usean kuukauden mittainen tauko rassasi luonnollisesti molempien hermoja, mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin: Kolmannen ja samalla viimeisen IUI:n jälkeen alkanut Rouvan CU:n aktivoituminen ei olisi voinut sattua paljon parempaan paikkaan. Pakolliset kesätauot hoidoissa mukanaan tuomat kesälomat tekivät kovasti tuloaan, joten IVF:iä olisi tuskin aloitettukaan enää keväällä, vaikka Rouva olisi terveenä pysynytkin. Samalla saimme paljon kaivattua lepoa koko lapsettomuusasiaan. Kävimme keväällä ja kesällä parillakin ulkomaanmatkalla, joten hoitojen miettiminen saati niiden vaatimat järjestelyt olisivat tuoneet omat vaikeutensa eloomme.

Nyt, lähes viisi täyttä kuukautta levänneenä voimme ottaa taas seuraavat askelet kohti sitä paljon toivottua unelmaamme. Kävimme lääkärin kanssa kertauksenomaisesti läpi tilannettamme ja lääkäri vilkaisi Rouvan tilanteen vielä kertaalleen ultralla. Kaikki näyttää siellä(kin) suunnalla edelleen hyvältä eikä fysiologisia syitä lapsettomuuteemme ole edelleenkään löytynyt. Meitä jopa hieman huvitti, kun aloittelimme keskustelua IVF-hoidoista ja lääkäri kysyi mikä on meidän aikataulutoiveemme. Hieman hymähtäen totesimme sen olevan "heti, kun johan tässä ollaan kolme vuotta näiden asioiden kanssa turattu". Vaikka näillä aikatauluilla edes kuukauden tai parin odottelu ei sinänsä tunnu enää missään, on toiveemme tietysti saada asiaa taas mahdollisimman nopeasti eteenpäin.

Kävimme siinä sitten lääkärin opastamana IVF-hoitojen perusteet pikaisesti läpi. Iso osa asiasta oli kylläkin jo kertausta, sen verran tarkkaan olimme molemmat lukeneet aiheesta Simpukka-yhdistykseltä saamistamme materiaaleista sekä tietenkin herra Googlen opastamana. Lähdemme IVF-hoitoihin GnRH-antagonistihoidolla eli ns. lyhyellä kaavalla. Näin siksi, ettei meidän tapauksessa ole (ainakaan tässä vaiheessa) tarpeellista voida säätää Rouvan kiertoa ja tällä hoitomuodolla haittavaikutusten pitäisi olla GnRH-agonistihoitoa eli ns. pitkää kaavaa pienemmät. Ja onhan siinä tietysti se muutaman viikon aikatauluerokin.

Hoito on tarkoitus aloittaa heti seuraavassa kierrossa, minkä vuoksi jouduimme taas verikokeisiin infektiotutkimuksia varten. Tulipa muuten jälleen eteen hieman huvittava tilanne lääkärin kanssa, kun verikokeiden tulosten saaminen kestää ja niiden tulisi kuitenkin olla valmiit – ja puhtaat – hoitojen alkaessa. Lääkäri sitten kyseli kuinka todennäköisenä pidämme tutkimustulosten puhtautta ja minä tutkimuksia täysin ymmärtämättömänä vastasin jotakin hieman epämääräistä ja empivää. Ihan pikkuisen nauratti, kun vasta myöhemmin hoitajan kanssa pistoksia harjoitellessamme minulle selvisi mistä infektiotutkimuksessa onkaan kyse. No enpä pidä kovin todennäköisenä, että meistä kumpaankaan olisi tällä välillä kuppa tahikka HIV hypännyt... Saattoi lääkäri hieman puheitani ihmetellä? :D

Niin, ne pistokset. Saapas nähdä miten niiden kanssa sitten pärjäillään, kun tuo Rouva on jonkinverran neuloja pelkäävää sorttia. Että tuleeko tässä eteen taas yksi harvinainen hetki, kun minä voin tehdä jotakin tämän projektin eteen? :) Kovasti olemme molemmat nyt innoissamme IVF-askeleesta ja jopa tuntuu, ettei hoitojen alkamista oikein malttaisi edes odottaa! Meillä kun ei kummallakaan oikein ollut uskoa tai toivoa IUI-hoitojen suhteen ja meistä molemmista tuntui niiden olevan vain se pakollinen paha ennen oikeisiin hoitoihin pääsemistä. Toisaalta – kuten olen jo aikaisemminkin kirjoittanut – etenkin minulla hiipii aina välillä pelkoja sen tosiasian edessä, että olemme käyneet jo puolet hoidoista ilman pienintäkään merkkiä raskaudesta. Jotenkin tuon lääkärikäynnin jälkeen on kuitenkin ollut enemmän semmoinen tunnelma, että haluan/haluamme keskittää kaikki ajatukset ja energiamme nyt edessä oleviin hoitoihin. Tulevaisuus tuo tullessaan sen mitä sillä on meille tarjota. Niin raadollista kuin se onkin.

Paluu lomalta: tilannekatsaus

Oho, näytän naputelleen tänne viimeksi kolme (3) kuukautta sitten! Nyt kun lomatkin on kuluneen sanonnan mukaisesti lusittu, lienee aika antaa jonkinlaista tilannepäivitystä...

Niin, lomaahan tässä on pidetty. Akkuja on ladattu paitsi työmaan vuosiloman, myös lapsettomuusloman muodossa – mistä osaltaan johtui myös pidempi tauko blogikirjoittelusta. (Se oikeampi syy olisi varmaan laiskuus, mutta kukapa näitä tunnustaisi...) Aprikoin edellisessä kirjoituksessani pääsisimmekö ravaamaan vielä kolmannet IUI- eli inseminaatiohoidot – ja pääsimmehän me. Lopputuloksen arvannettekin: ei pihahdustakaan raskaudesta. Jälleen yksi kylmä, raaka ja äärimmäisen kova isku vasten kasvoja, vaikka tulos ei sinänsä tullut enää suurenakaan yllätyksenä. Miksipä IUI olisikaan toiminut, kun se ei kerran toiminut kahdella ensimmäiselläkään kerralla? Kolmen nollatuloksen myötä IUI:t on nyt sitten käyty ja koluttu ja seuraavaksi ohjelmassa pitäisi olla koeputkihedelmöishoidot (IVF).

Ja nimenomaan pitäisi olla. Kävi nimittäin niin, että Rouvan CU otti ja aktivoitui kevään edetessä. Yritimme tällä kertaa aloittaa taudin torjumisen ajoissa kortisonikuurilla, mutta aivan kuten aikaisemminkin, kuuri auttoi vain sen keston ajan ja annoksen pienentyessä 10–5 milligrammaan oireet alkoivat palailla. Eikähän siinä sitten lopulta muu auttanut kuin alistua aloittamaan taas biologinen lääkitys. Kuten lienen jo aikaisemmissa blogikirjoituksissani kertonutkin, aiheuttaa tämä vähintäänkin henkisiä mutkia raskautumisen yrittämiseen. Biologisten lääkkeiden vaikutuksista raskauteen kun ei ole tutkimustietoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lupa raskautumisen yrittämiseen riippuu siitä, keneltä lääkäriltä asiasta kysyy. Yhden lääkärin mukaan raskautta ei saa yrittää ja kielto jatkuu jopa puoli vuotta viimeisen lääkeannoksen saamishetkestä eteenpäin ns. varoaikana. Samaan aikaan toinen lääkäri antaa suoraan luvan raskauden yrittämiseen. Jotkut lääkärit pelaavat siis varman päälle, toiset luottavat tietoon siitä, ettei biologisten lääkkeiden ole toistaiseksi todettu aiheuttavan sikiöille vaurioita (käytännön seurannassa, edelleen ilman tieteellisiä tutkimuksia).

Kovasti olen yrittänyt asiaa pohtia ja puntaroida eri kanteilta ja kohtuullisen paljon olemme asiasta myös Rouvan kanssa keskustelleet. Vaihtoehtomme ovat:

1. Pelaamme varman päälle emmekä yritä lasta biologisen lääkkeen saamisen aikana. Raskauden yrittäminen siirtyy jälleen 1–1,5 vuodella eteenpäin eikä sen aloittamismahdollisuuksista ole luonnollisesti vielä tuolloinkaan takeita. Ja vaikka voisimme jatkaa yrittämistä esim. 1,5 vuoden jälkeen, voi yrittämisaika jäädä mahdollisesti hyvinkin lyhyeksi (huomaa puolen vuoden varoaika viimeisen lääkeannoksen saamisesta). Vaihtoehto vapauttaa tunnontuskista siinä tapauksessa, että raskaus joskus onnistuisi ja vauvalla todettaisiin jokin vamma. Samalla se kuitenkin siirtäisi raskauden yrittämistä jälleen tuskallisen pitkän aikajakson päähän, mikä osaltaan huonontaisi raskautumistodennäköisyyttä edelleen. Yksi mahdollinen skenaario on toisaalta myös se, että biologinen lääke joudutaan jättämään Rouvalle tästä eteenpäin pysyväksi lääkitykseksi...
2. Yritämme raskautumista biologisesta lääkkeestä huolimatta. Onnistui tai ei, saisimme henkisesti raskasta ja koko elämäämme hallitsevaa asiaa eteenpäin. Koska takeita saati aikatauluja biologisen lääkkeen lopettamisesta ei ole, emme eläisi seuraavaa vuotta tai kahta epävarmuudessa ja ahdistavissa ajatuksissa. Mikäli raskaus onnistuisi ja vauvalla todettaisiin jokin, mikä tahansa vamma, olisi tunnontuskat kovat ja ajatusten sekä pään sisällä vellovien kysymysten keskellä varmasti vaikeaa elää. Googletuksen ja Rouvan tautia käsittelevästä Facebook-ryhmästä saamiemme tietojen mukaisesti Suomessa syntyy vuosittain useita vauvoja, joiden äidit saavat säännöllisesti biologista lääkettä ja vauvat ovat täysin terveitä. Käsityksemme mukaisesti riskit liittyvät lähinnä vauvan puolustuskyvyn heikkenemiseen, mistä siitäkään ei pitäisi aiheutua ongelmia, mikäli lääkitys lopetetaan X kuukautta ennen lapsen syntymää.

Moni arvanneekin jo, että olemme päätyneet keskustelujen jälkeen jälkimmäiseen vaihtoehtoon: aiomme jatkaa raskautumisyrityksiä lähiaikoina tai ainakin pyrkiä IVF-hoitoihin. Mikäli tämä vaatii lupaa lääkäriltä, joutunemme kiertämään hoitoihin niin monen lääkärin kautta, että kohdalle sattuu luvan antava tapaus. Voi kuulostaa kylmältä ja raa'alta, tiedän. Vielä kylmempää ja raaempaa on kuitenkin elää epätietoisuudessa ja ikuisen odottamisen syvässä kaivossa, josta ei näe ulospääsyä vaikka kuinka tähyilisi.

Mitähän mieltä muut mahtavat tilanteestamme olla?