sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Seitsemän miinus kaksi on yhtä kuin: miinustus

Raskas huokaus. Niitä on riittänyt taas lähiaikoina liiaksikin asti.

Päivitin juuri blogin perusinfoissa olevat, lapsettomuushoitojamme koskevat tiedot. Sinne ilmestyi seuraavaa:
- IVF 3 / PAS 1:sulatettiin 2/7 alkiota
joista selvisi 1
siirrettiin 1
-> negatiivinen raskaustesti

Oikeastaan tiedot eivät pidän täysin paikkaansa tuon viimeisen osalta, koska emme ole saaneet eteemme negatiivista raskaustestiä. Ei meidän tarvinnnut, Rouvan alkanut vuoto kertoi kyllä kirkuvan punaisella värillään myös tämän yrityksen raa'an lopputuloksen. Useamman PAS:n ajoitusvaikeuden ja siirron siirron jälkeen edessämme oli jälleen yksi karvas pettymys, jonka kuivaa kalkkia on niin kovin vaikeaa saada nieltyä.

Vaikka hoitojen jälkeisten pettymysten sulattelusta on tullut vuosien varrella jo suorastaan pelottavan tuttua touhua, tuntuu tämänkertaisen plussattomuuden (jopa miinuksen?) hyväksyminen jotenkin aikaisempia vaikeammalta. Tämä kietoutunee kahteen taustalla vaikuttavaan asiaan: Teimme PAS:n lääkärin suosituksesta Rouvan luonnolliseen kiertoon toiveena alkavan raskauden hitusen paremmat jatkumistodennäköisyydet – siis jos se raskaus olisi vain saatu alulle. Tämä tarkoitti kuitenkin aikataulun varsin rajua pitkittymistä, kun siirtoa jouduttiin odottelemaan keväästä syyskuun loppuun asti ennen sen onnistumista. Ja niin kuin niin monta kertaa ennenkin kaikki tämä odotus valui hukkaan kohtaamamme epäonnistumisen myötä.

Toiseksi, nyt tehty siirto oli varsin suurella todennäköisyydellä meidän neljänneksi tai kolmanneksi viimeinen PAS meidän omilla sukusoluilla. Sulatuksen ja siirron jälkeen pakkaseen jäi vain viisi alkiota, joista saataneen hyvällä tuurilla siirrettävää vielä kolmeen PASiin. Se on pelottavan vähän, se on todella pelottavan vähän. Ajatus siitä, ettemme tule koskaan saamaan meistä kahdesta tehtyä DNA-sekoitusta rakkautemme kohteeksi alkaa konkretisoitua yhä vahvemmin alitajunnassani. Viimeistään nyt siihen on yksinkertaisesti pakko alkaa varautua. Viimeistään nyt on pakko alkaa todella prosessoida ajatusta siitä, mitä haluaisin omalta osaltani meidän tekevän viimeisen siirron ja sen tulosten jälkeen. Viimeistään nyt on pakko alkaa miettiä, millaista elämämme olisi ikuisesti kahdestaan.

"Eikä siinä vielä kaikki! Kun teet epäonnistuneen siirron nyt, saat myös..." No, se pettymys ja sitä seuraava paha mieli lienevät jo itsestäänselvyyksiä. Ja ehkäpä hoitojen jatkumisen viivästyminenkään ei suoranaisesti yllätä ketään. Rouvan vuoto alkoi sopivasti torstai-iltana eikä het perjantaiaamuna tehty soittokaan auttanut hoitojen välittömän jatkamisen kanssa: "lääkäri ei ehdi soittaa enää tänään", oli hoitaja todennut ja antanut samalla yhden välikierron odotustuomion jo valmiiksi mustiin mieliimme.

Olipa todennäköisyydet mitä hyvänsä, olemme tehneet Rouvan kanssa päätöksemme: seuraavat siirrot tulemme vaatimaan lääkkeelliseen kiertoon. Sillä saamme ajoitettu siirrot oikeaan ajankohtaan ja samalla kasvatettua kohdun limakalvon haluttuun paksuuteen ennen siirtoa. Pelottavaa ja ahdistavaa tai ei, siirrot on saatava tehtyä säädyllisessä ajassa. Aika ottaa seuraavia askelia on vain muutaman kellon tikityksen päässä – ja sitä kelloa ei voi siirtää talviaikaan, sanoi byrokraatit mitä hyvänsä.

1 kommentti:

  1. Meillä on kaksi icsi-poikaa, jotka molemmat saivat alkunsa lääkkeellisestä pas:ista. Luonnollista yritettiin useita toista poikaa yrittäessä (3 kpl ja yksi tuoresiirto) ja läkkeellinen tärppäsi. Jotenkin tuntuu että kun kaikki stressi jää pois, että pääseekö siirtoon, onko ovulaatio oikeana viikonpäivänä jne, niin kroppa toimii rennommin.

    VastaaPoista