"Vaikuttaisi siltä, että saamme jälleen pitää pitkän loman tästä kaikesta. Katellaan niitä lapsihommia sitten syssymmällä...", kirjoitin kolme kuukautta sitten. Ja ihanpa osasin tilanteemme aprikoida oikeaksi tuolloin: kesäloma oli tänäkin vuonna myös lomaa lapsettomuudesta.
Olihan se jo edellistä blogikirjoitusta kirjoittaessani selvää, että tuosta kesäkuusta tulisi taas yksi pettymyksen kuukausi. Kun ei niin ei. Kesäkuun loppu ja lähes koko heinäkuu kuluivat vauhdikkaasti vielä töiden parissa. Olen aina tykännyt olla itse töissä suuren osan työkavereistani lomaillessa. Heinäkuu on IT-alalla perinteisesti erittäin hiljaista aikaa, mikä tarjoaa oivallisen mahdollisuuden tehdä paitsi rästihommia, myös kaikkea muuta sellaista, mihin ei normaaleina työkuukausina olisi ikinä aikaa.
Heinäkuussa käytimme – tai ollakseni rehellinen, Rouva käytti – paljon aikaa myös kesälomamatkamme suunnitteluun ja valmisteluun. Vietimme lähes kaksi viikkoa ulkomailla kiertäen kolme maata ja kolme kaupunkia: Budapest–Wien–Praha. Ja näin uskottomana henkilönä voiden todeta, että kylläpä se Lucifer osasi huolehtia omistaan! Paahtava helle tarjosi paikoin liiankin kuumat olosuhteet kaupunkilomailuun ja nähtävyyksien perässä juoksemiseen. Sitten taas toisaalta tuo parin viikon lämpöjakso toi varsin mukavaa vaihtelua Suomen surkeaakin surkeammalle kesärupeamalle. Ja kylläpä tuli taas tehtyä hyvä reissu hyvään paikkaan. On vaikeaa keksiä parempaa terapiaa tälle kaikelle. Eipä tullut Budan linnalla, Vivaldin Neljää vuodenaikaa Pyhän Tapanin tuomiokirkossa kuunnellessa tai Kutna Horan luukirkossa mieleen, että voi hemmetti, kun me ollaan lapsettomia. Ei todellakaan, ei. Note to self ja lessons learned: järjestä itsellesi aina riittävästi tekemistä myös kesälomalle. Näin pidät ajatukset kurissa ja mielen pilvissä.
Syssymmällä. Voi video mikä ilmaisu. No, nyt se syssymmällä sitten on ja kesämmällä on mennyttä aikaa. Kevään perintönä meillä jäi siis pakkaseen yksi alkio, kun saldoksi saaduista kahdesta alkiosta toinen siirrettiin tuoresiirtona laihoin tuloksin. Nyt olemme sitten jo valmistautumassa meidän kolmanteen PASiin. Rouva on alkanut popsia Zumenonia – ja toivottavasti myös pakkastyyppimme on aloittanut vähintäänkin henkisen valmistautumisen tulevaa varten.
Samaan aikaan meidän on alettava valmistautua vähintäänkin henkisesti siihen, että aloitamme myöhemmin syksyllä meidän viimeisen julkisrahoitteisen IVF-hoidon. Ja se on kyllä hurja ajatus se. Samalla tuo ajatus sisältää kuitenkin myös ripauksen toivoa ja lohtua. Joskus tämä päättyy. Joskus elämme vähemmän epävarmaa tulevaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti