Tee niinku testi ja toinen ja tripla

Nyt se on sitten semivirallista: olemme Rouvan kanssa ensimmäistä kertaa ikinä ihan virallisesti raskaana. Pakko se on nyt uskoa, vaikka välillä se on edelleen hyvin, hyvin vaikeaa.

Julkaisin juuri muutamia päiviä sitten kirjoittamani blogitekstin PAS - Positiivinen AntagonistihoitoSiirrolla?, jonka kirjoittamisen jälkeen todella suuntasimme apteekkiin. Ja koska hyvää kannattaa odottaa, päätimme tehdä lisätestit vasta seuraavana aamuna oikeaoppisesti Rouvan aamuvirtsasta. Huvitti, kun päätimme olla kyselemättä neuvoja apteekin henkilökunnalta, jotka taisivat käydä tiedustelemassa avuntarvettamme jopa kolme kertaa. Enpä osannut peitellä iloani ja naama leveässä virneessä sanoimme pärjäävämme ihan omine apuinemme. Arvoimme hyllystä sitten mukaan kaikkein halvimman sekä yhden kalliimmasta päästä olevan patterillisen testin. Sitten pääsimmekin taas vaihteeksi piinailemaan illan ja yön ajaksi testihetkeä...

Ja niinhän siinä kävi, että viikonlopusta huolimatta heräsimme molemmat jo kukon pieraisun aikaan testejä tekemään. Ohjeet luettiin perinteisesti tarkasti ja tikkujen lillutusajatkin piti katsoa oikein kellosta sekunnilleen oikeiksi. Vaikka halvin RFSU:n liuskatestin piti olla testeistä herkin, oli sen tulos oikeastaan vielä edellistä päivääkin haaleampi haamuviiva:
 

Rouvan kanssa sovitusta huolimatta en vain osannut olla vilkuilematta testejä kohti piinallisia kolmea minuuttia, jonka testit valmistuivat. Mielessä kävi jo paljon ja kaikenlaista, koska silmäni osuivat vain tähän halvempaan testiin ja tulosviiva oli niin haalea. Mutta sitten... kun kolme minuuttia oli kulunut ja testejä sai katsoa ihan luvan kanssa ja huolella, alkoi päässä pyöriä. Kuinka paljon yksi maaginen sana voikaan ihmiselle merkitä:
 

Jotenkin vasta Clearblue-testin tuloksen luettuani sain ensimmäisen kerran oikeasti kiinni siitä ajatuksesta, että olemme vihdoin, 3,5 vuoden yrittämisen jälkeen saaneet aikaiseksi ensimmäisen positiivisen raskaustestimme. Kuin lekalla lyöden pääni tyhjeni kertaheitolla kaikesta muusta ja tunnekuohu oli valtava. En kyennyt muuhun kuin murtua ja antaa itkun tulla Rouvan olkapäähän nojaten. Nyt alettiin siis vihdoin päästä melko lähelle sitä, miltä olin kuvitellutkin raskausuutisen tuntuvan ja mitä se saisikaan minussa aikaan. Onhan siinä kyllä samalla myös jotain kieroa, että tämä kaikki tapahtuu yleensä vessassa ja tarinan päähenkilö istuu vieläpä usein pytyllä...

Pari päivää testien jälkeen käytin Rouvaa sitten verikokeissa, joista saimme alkaneelle raskaudelle viimeisen varmistuksen: Rouvan HCG-arvo oli yli 500:n – tosin asiaan perehdyttyämme totesimme HCG-arvojen olevan vain suuntaa-antavia, jos sitäkään. Viimeiset päivät ovatkin sitten menneet raskautta, sen vaiheita ja esim. ravintorajoitteita avaavien nettisivujen selailun ja asioiden pohdiskelujen parissa. Jos IVF-hoidon ja PAS:n jälkeinen aika oli piinailua, niin nythän se todellinen piinailu onkin sitten vasta alkanut. Varhaisultraan on aikaa n. kolme viikkoa ja riskiviikkojakin on jäljellä vielä yli puolet. Mutta olkoon, en valita! Voin seistä riskiviikot vaikka päälläni, jos siitä on yhtään iloa raskauden kannalta. On tämä vain sen verran hurja tilanne!

Seuraava luonteva kysymys lieneekin sitten: mitäs blogilleni nyt tapahtuu. En osaa antaa tähän mitään varmaa vastausta – ainakaan vielä tässä vaiheessa. Jatkan blogin kirjoittamista ainakin jonkin aikaa pyrkien keskittymään kirjoituksissani nimenomaan lapsettomuuteen. Olkoonkin, että alkanut raskaus on luonnollinen osa sitä. Kuten olen aikaisemmissa kirjoituksissanikin todennut, tulen olemaan lapseton koko ikäni eikä kaikki 3,5 vuoden aikana kokemani tule koskaan lähtemään minusta pois, vaan lapsettomuus on osa minua nyt ja aina. Jos raskaus jatkuu normaalisti ja se johtaa lapsen saamiseen, tulen olemaan lapsellinen lapseton. Yhtä elämäni suurinta kriisiä, ellei jopa sitä kaikkein suurinta, ei edes syntynyt lapsi voi pyyhkiä minusta pois.