Ei ehkä telemark, mutta jaloilleen nyt kuitenkin

Terve taas, blogi. En ole hylännyt sinua ja näin puolen vuoden tauon jälkeen olen taas luonasi.

Tuntuu hämmentävältä todeta, ettei näin pitkän hiljaiselon jälkeen meille kuulu kärjistetysti sanoen mitään uutta. Niin kuin kirjoituksessani Rivi seitsemän oikein on kirjoitin, keväällä tehdyn kolmannen IVF:n jälkeen meidän oli tarkoitus lähteä tekemään PAS:ja Rouvan luonnolliseen kiertoon. Muistelen kehuneeni blogissani jo joskus aikaisemmin, kuinka hoitojemme osalta tuntuu menevän vuorollaan pieleen jokseenkin kaikki se mahdollinen, mikä ikinä pieleen mentävissä vain on. Ja kas, keväälläpä tätä tulikin sitten taas todisteltua todeksi.

Kirjoittelin maaliskuun lopussa, että Rouvan "piiitkääksi venähtänyt kierto alkoi osoittaa loppumisen merkkejä". Tulihan sillekin sitten lopulta piste (period, pun intended, hihi) sitten lopulta, mutta nokkelimmat saattoivatkin jo haistella, että tuo piiitkääksi venähtäminen voi tuoda jotain muttia ja mutkia matkaan. Ensimmäinen mahdollinen siirtoyritys päättyi pettymykseen jo tarkistusultrassa, kun Rouva ei vaikuttanut ovuloivan. Kaikista maailman hetkistä ovulointi jäi sitten tapahtumatta juuri tuolloin. Tietysti. Tietysti se jäi. Kuukautta myöhemmin saimme lisää kylmää vettä niskaan, kun ajoitus ei osunut kohdalleen viikonpäivien osalta. Klinikat kun eivät tee siirtoja viikonloppuisin.

Niin kevään aikaikkuna sulkeutui siirtojen osalta, kun hoitoklinikka ja keskussairaalan hoitohenkilökunta siirtyi kesätauolle, mikä pakotti tietysti myös meidät siirtymään kesätauolle kaiken tämän osalta. Ja jälleen kerran: ehkäpä se oli sitten kuitenkin vain hyvä asia? Upeaa hellesäätä tarjoillut kesä teki kyllä eetvarttia monessakin mielessä. Olimme uhranneet yhden lomaviikon jo touko-kesäkuun taitteessa viikon mittaiseen lomareissuun Portugaliin, joten yhteistä lomaa kesälle jäi kolme viikkoa. Toisaalta loman sijoittuessa pitkälti elokuun puolelle, tuntui heinäkuun hiljaisina viikkoina työskentely jo vähintään puolilomalta.

Erittäin maukkaan loman jälkeen arkeen paluu sujui yllättävän leppoisasti ja kitkatta. Ei aamuöisiä heräilyjä tai ahdistusta duunissa odottavasta tekemättömän työn määrästä, vaan hallittu laskeutuminen arkisen aherruksen rytmiin – niin hyvässä kuin pahassakin. Samoin oli aika palata pikkuhiljaa arkeen myös lapsettomuushoitojemme suhteen, mikä lähtikin sitten käyntiin enemmän siinä pahassa. Ensimmäinen mahdollinen siirtoikkuna meni elokuussa jälleen sivu suun, kun kierron ajoitus ei osunut oikealle viikonpäivälle.

Nyt, kun sekä arki että taivas alkavat näyttää yhtäläisen harmailta, alkaisi Rouvan kierto olla taas siinä vaiheessa, että pääsemme taas pian jännittämään ensimmäisen tarkistusultran tuloksia sekä sen jälkeen (mahdollisen) ovulaation ajoituksen osuvuutta. Myös paluu hoitoarkeen tuntuu herättävän tunteita sekä hyvässä että pahassa. Onhan tätä asiaa nyt vain saatava eteenpäin, mutta kyllä se paluu töihin taisi sittenkin herättää lämpimämpiä fiiliksiä...

Tausta-ajatuksena PAS:ien tekemisessä luonnolliseen kiertoon oli lääkärin mukaan pieni ero alulle lähtevien raskauksien onnistumisessa – meillähän on ne kaksi niin karvasta ja raskasta keskeytynyttä keskenmenoa taustalla edellisistä raskauksista. Nyt, kun kaksi siirtoa on kuitenkin jo jäänyt tekemättä ja hoitopolkumme tallaa paikallaan, olemme jo jokseenkin päättäneet, että tämä kolmas yritys saa jäädä myös viimeiseksi. Ei vain yksinkertaisesti ihmisellä pää kestä odotella kuukaudesta toiseen sitä, että pääsisimme edes yrittämään siirtoa. Se kun ei luonnollisesti takaa meille vielä yhtään mitään.