Korjaus tietoihin

"Ehdimme käydä tässä välissä jo suunnitteluistunnossakin ja iloksemme lapsettomuusasioista oli ottanut vastuun kokonaan uusi ja ainakin näin ensivaikutelmalta asiantuntevan ja mukavan oloinen lääkäri. Ehkäpä tästä sitten lisää seuraavassa kirjoituksessani, kun sinne asti pääsen.", kirjoitin edellisen blogitekstini kommenteissa vastauksena Alinan ja Nina M:n kommentteihin. Kyllä, tästä todellakin voisi tarinoida yhden blogahduksen.

Mutta korjataanpa ensin se kaikkein tärkein: ei se edellinen ollut sittenkään kolmas keskenmenomme, vaikka näin todella luulin edellistä tekstiä kirjoittaessani. Plussa paljastui sittemmin ns. kemialliseksi raskaudeksi eli alkio on vain raapaissut kohtua ja nostanut siten HCG-hormonitason vain hetkellisesti koholle. Niin tai näin, en näe asiassa suurtakaan eroa jo mainitsemani ja mainostamani keskenmenon suhteen. Yhtälailla ehdimme tehdä raskaustestin, tikuttaa plussan ja toiveet onnistumisesta alkoivat pikkuhiljaa nousta – kunnes meidän oli taas aika kohdata karvas pettymys ja niellä se tosi asia, ettemme saaneet onnistumista aikaiseksi myöskään vuonna 2017.

Lohtua loppuvuoteen toivat vierailu ihanan, rakkaan kummityttömme luona, joka 1,5 vuoden ikäisenä alkaa olla aina vain parempaa leikkiseuraa. Tyttö viipotti onnessaan lempilelujaan eteemme ja osasi jo hienosti kommunikoida kanssamme ilman ujostelua. Ja sitten kuitenkin kaikki tuo sydämen pahkatumaan saava ihanuus alkoi aika ajoin rakoilla paljastaen sen sysimustan surun, jota kannan tyhjässä sylissäni.

Ja sitten sellainen aasinsilta, että metaforafaunamme nokka pysyy juuri ja juuri loiskeen pinnalla: myös iloksemme peruutusajalle marraskuun loppuun järjestynyt suunnittelukäyntimme kolmatta ja samalla viimeistä julkisen puolen IVF:ää varten päättyi monen mutkan jälkeen varsin ristiriitaisiin tunnelmiin. Rouvan lääkekatto (eli yli 600 euron vuosiomavastuu) ehti sopivasti täyttyä syyskuussa, joten toivoimme ehtivämme suunnitella kolmannen IVF-hoitokiertomme resepteineen vielä viime vuoden puolella rahan säästämisen toivossa. Lapsettomuuspoliklinikan vastuulääkäri oli yllätykseksemme vaihtunut ja etenkin käynnin alku sujui hieman tunnustelevissa merkeissä: millaisen lääkärin kanssa saisimme tehdä viimeisen hoitomme? Iloksemme saimme todeta uuden lääkärin olevan meille mieleen: asiantuntevan oloisesta henkilöstä tuntui huokuvan halua pysyä oman vastuualueensa suhteen ajan tasalla ja häneltä tuntui löytyvän tietämystä alan tuoreista tutkimustuloksista ja uusista tuulista.

Kävimme luonnollisesti hoitohistoriamme pikaisesti läpi, minkä perusteella suunnitelmaksi muodostui lähteä tekemään viimeistä julkisen puolen IVF:äämme jälleen hieman hiotuilla lääkeannoksilla lyhyellä kaavalla (GnRH-antagonistihoito) – kahden aiemman tavoin. Sen sijaan alkionsiirrot olisi ainakin pyrkimys saada tehtyä Rouvan luonnolliseen kiertoon, kun ne on aiemmin tehty lääkkeelliseen kiertoon. Näin siksi, että ainakin lääkärin mukaan keskenmenon riski on hieman korkeampi, kun siirto on tehty lääkkeelliseen kiertoon. Saapa nähdä mitä tuosta sitten tulee, koska Rouvan kierto on pitkähkö ja hieman vaihteleva.

Toiveidemme mukaisesti saimme siis suunnitelmat tehtyä sekä reseptit tarvittaviin lääkkeisiin. Mutta eipä se aina ole niin helppoa ja auvoista, kuin mitä voisi kuvitella: Saimme follikkeleiden kasvattelua varten meille kirjoitetun Orgalutran-lääkkeen osalta selvät ohjeet: "Yhden parin kanssa apteekki on yrittänyt vaihdattaa tätä rinnakkaislääkkeeseen, mutta sitä ei saa missään nimessä tehdä." Selvä, ei vaihdeta lääkettä toiseen, jos tätä meille jostain syystä ehdotettaisiin. Jos tätä on tapahtunut vain yhden parin kanssa, kyse lienee ollut jostain apteekin kokeilusta tai väärinkäsityksestä, ajattelin.

Ja mitä tekee apteekki? Tarjoaa meille rinnakkaislääkettä ukaasilla: "Ette saa Orgalutranista täyttä Kela-korvausta, koska rinnakkaislääke on halvempi. Täysi Kela-korvaus vaatii reseptiin vaihtokiellon." Kiroilua. Jos kerran asia oli sairaalan puolelta tiedossa, eikö vaihtokieltoa olisi voitu kirjoittaa reseptiin sitä tehdessä? No ei se mitään, tämähän hoituu helposti yhdellä puhelinsoitolla. Paitsi että eipä hoidukaan. Puhelimessa hoitaja kuulostaa alusta alkaen hieman oudolta ja lupaa puhua asiasta lääkärin kanssa kehottaen meitä tarkkailemaan OmaKantaa, jossa odottava resepti sitten mahdollisesti muuttuu. Hämmästellen hoitajan epämääräisiä sanavalintoja jäämme odottamaan reseptin muuttumista. Vähintään yhtä hämmästellen toteamme parin viikon päästä, että eipä se resepti taida tuosta miksikään muuttua.

Uutta soittoa sairaalaan. Tällä kertaa selitän asian tarkemmin hoitajalle, joka pahoittelee asiaa. Hän sanoo puhuneensa lääkärin kanssa, jonka mukaan vaihtokieltoa ei tarvitse, koska kyseessä on biologinen lääke. Alan väsyneenä lähes itkeä kesken puhelun. Hoitaja myöntää, että reseptin muuttaminen veisi vain pari minuuttia, mutta lääkäri ei suostu sitä tekemään. Typertyneenä ilmoitan asian lisättävän hoitojemme päätteeksi sairaalaan lähtevien asioiden palautelistaan ja pyydän hoitajaa toivottamaan lääkärille puolestamme hyvät joulut. En ole uskoa lääkärin kyvyttömyyttä empatiaan ja pyyhin puhelun päätyttyä silmäni.

Tulee joulu ja saan ladattua akkujani kohti seuraavaa taistoa. Soitan potilasasiamiehelle, joka ihmettelee kertomustani, mutta on asian suhteen ainakin vielä tässä vaiheessa aseeton. Sen sijaan hän kehottaa ottamaan tai ainakin yrittämään saada suoran kontaktin lääkäriin, jonka kanssa meidän tulisi käydä asia kunnolla läpi. Soitan jälleen hoitajille ja selitän asian kolmanteen kertaan pyytäen saada soittopyynnön lääkärille. Mainitsen myös ottaneeni yhteyttä potilasasiamieheen. Hoitaja lupaa hoitaa asian eteenpäin – välipäivien erikoisjärjestelyistä huolimatta. Lopulta saan samalta hoitajalta soiton, jossa hän kertoo reseptiämme muutetun. Samoin hoitajan sanojen mukaan sairaalamme selvittää kyseisen lääkkeen reseptiasiat kuntoon yhteydenottomme perusteella. Naurahdan, kun hoitaja ihmettelee ääneen nimeltä mainitsemani apteekin vaativan reseptille vaihtokieltoa täyden Kela-korvauksen saamiseksi. Mahtoi tulla suurenakin yllätyksenä tässä vaiheessa, kun olimme puhuneet asiasta jo puhelimitsekin saman hoitajan kanssa ainakin kahdesti?

Joskus asioista ei tee tärkeää se, että niissä olisi kyse isoista rahoista (tässä tapauksessa näiden kahden lääkkeen hinnan erotus = noin 100 euroa, eli ei yhtään mitään). Joskus asiat saavat isot mittasuhteet muuta kautta. Tässä tapauksessa kyse oli paitsi periaatteesta, myös asiakkaan kunnioittamisesta ja ennen kaikkea asiakaspalvelusta. En saata uskoa, että sairaalan tai lääkärien ja apteekin välisen erimielisyyden ensisijaiseksi kärsijäksi asetetaan asiakas, potilas, joka joutuu tappelemaan oikeuksiensa puolesta. Ilmeisesti kaikkien mielestä lapsettomuudessa ei ole vielä tarpeeksi.

Niin vain asioilla on kuitenkin tapana kääntyä lopulta parhain päin, kun eteen avautuvan polun jaksaa vain karikoista ja kuralammikoista huolimatta kulkea loppuun. Seuraava jännityksen paikka onkin sitten se, millaisen vastaanoton saamme tuolta uudelta, ihanan asiantuntevalta lääkäriltämme ensimmäisessä tarkistusultrassa. Sekä tietenkin se, mitä polkumme jo häämöttävässä lopussa meitä odottaa...