(Tulisipa tästä) elämän kevät!

Keväinen tervehdys! Saatoin aloittaa uuden blogahduksen noinkin pirteillä sanoilla kahdesta syystä: etenevät kevät auringonpaisteineen antaa energiaa ja ensimmäinen työpsykologilla käynti on nyt onnellisesti takana. Ehkäpä tuo kevään eteneminen on sen verran tuttua huttua, että voinen hypätä sen yli suoraan jälkimmäiseen aiheeseen...

Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä ja erityisesti työterveyshuolto ovat kyllä entisen työkaverini sanoin "parhautta purkissa". Kuten edellisessä kirjoituksessani kertoilin, tarjoaa työantajani työntekijöille jopa viisi työpsykologikäyntiä ilman kustannuksia. Työpsykologihan on "työntekijöiden ja työyhteisön henkisen hyvinvoinnin sekä työntekijöiden työkyvyn ylläpitäjä", jonka pakeille voi hakeutua työterveyden kautta. Ja mikä parasta, työpsykologikäynnin syyn ei tarvitse liittyä millään tavalla työasioihin. Työkykyä kun voi alentaa käytännössä mikä tahansa mieltä painava asia. Jo näin ensimmäisen käyntikerran jälkeen voin sanoa palvelun täyttävän tehtävänsä.

Ensimmäisen käyntikertani aamu oli kyllä melkoista tunteiden sekamelskaa. Käynti pyöri mielessäni jo edellisenä iltana sekä tietenkin aamulla heräämisestä lähtien. Ja mitä pidemmälle aamu eteni, sitä isommaksi ahdistus kasvoi. Kynnys lähteä avautumaan itselle tuskaa ja surua aiheuttavista aiheista tuntemattomalle, niistä kysymyksiä esittävälle henkilölle ei ole matala. Mutta vain tuon yhden askeleen ottaminen on vaikeaa ja kynnys on korkea vain toiseen suuntaan, sitten helpottaa. Helpottaa paljon.

Asioista työpsykologille itkiessäni tajusin mitä kaikkea sisälläni olikaan – enimmäkseen lapsettomuuteen, mutta myös muihin asioihin liittyen. Tajusin myös samalla kuinka lapsettomuus kietoutuu kierolla tavalla noihin muihin asioihin ja toisaalta ne muut asiat liittyvät lapsettomuuteemme. Kaikkein merkittävin havainto oli kuitenkin pelkoon havahtuminen. Avaamatta asioita tässä tarkemmin (kyllä, aloin kirjoittaa blogia terapiatarkoituksessa, mutta ehkäpä työpsykologi hoitaa tämän puolen blogia paremmin, toim. huom.) voin todeta löytäneeni pelkojen tiedostamista pohdittuani sekä hyviä että huonoja puolia: Toisaalta ennen pelkojen tajuamista ja tiedostamista... noh, niitä ei tajunnut ja tiedostanut. Voiko pelätä jotain, mitä ei tiedosta pelkäävänsä? Toisaalta, kun kerran osasin pelkoni työpsykologille tarinan muodossa selittää, uskon niiden olleen takaraivossani jo pitkän aikaa, minkä uskon näkyneen omassa hyvinvoinnissani jo ennen pelkojen tiedostamista. Esimerkiksi pelko omasta ja Rouvan jaksamisesta lienevät väistämättä mieltäni vaivanneita asioita, vaikken ole niitä aikaisemmin tarkemmin pohtinut.

Ja eihän se helppoa ollut, raskaista asioisat itkien avautuminen. Toisaalta saatoin todeta jo ensimmäisen käynnin aikana niistä keskustelemisen erittäin terapeuttiseksi. Olimme työpsykologin kanssa varsin yksimielisiä siitä, ettei homma tullut selväksi tuolla yhdellä käyntikerralla ja seuraava olisikin edessä jo parin viikon päästä – ja odotan käyntiä suorastaan malttamattomana. Vaikka ensimmäisen käyntikerran jälkeen olo oli erittäin väsynyt kuin kaikkensa antaneella urheilijalla, koin saavani käynnistä työkaluja ja eväitä asioiden käsittelemiseen ja niistä selviytymiseen. Onneksi osasin myöntää itselleni olevani ammattiavun tarpeessa. Ja edelleen hämmästelen kuinka raadolliselta tai jopa pelottavalta tuo kuulostaakaan. Toisaalta en näe tarpeelliseksi alkaa myöskään kaunistella asiaa. En nyt, kun olen vihdoin antanut itselleni luvan olla heikko ja sisäistänyt sen tosiasian, ettei kaikkea tarvitse jaksaa kantaa itse.

Ai niin, pitikös täällä kirjoittaa jotain lapsettomuudestakin?-) Kävimme ennen pääsiäistä toisessa IUI- eli inseminaatiohoidossa, josta alkaa pian tulla se maaginen kaksi viikkoa täyteen. Kysäisin Rouvalta varovasti onko hänellä ollut mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta koska vähäiset tuntemukset voivat tässä vaiheessa tunnetusti tarkoittaa mitä tahansa, joudumme jälleen kerran tyytymään pelkkään odotteluun. Odotusta, odotusta ja vielä kerran odotusta... Saapa nähdä pääsemmekö ravaamaan vielä kolmannet IUI:t ennen hoitojen jatkamusta seuraavaan vaiheeseen. Ehkäpä lämmennyt sää ja jo kovasti kasvanut auringon mollottelu tekisi temput? Kuperkeikkaakin kun on jo kokeiltu...