Kävimme tänään aamusta niin paljon odotetussa ja jännitetyssä niskaturvotusultrassa. Pahimmat pelkomme kävivät toteen kuullessamme lääkärin viiltävät sanat: "Valitettavasti en löydä sikiötä". Maailmani romahti. Itkin ja tärisin. Kaikki lääkärin tämän jälkeen kertoma meni ohitse, tuo hetki on pelkkää sumua. Nyt keräilemme toistemme rippeitä sohvalla viltin alla.
Miksi meille kävi näin, kaiken tämän jälkeen? Miten tästä eteenpäin?
Kaikki tuntuu turhalta ja täysin merkityksettömältä. Paitsi rakas vaimoni. Miten ikinä pärjäisinkään ilman häntä? Siinäpä se. En mitenkään.
Olen pahoillani!
VastaaPoistaTiedän omasta kokemuksesta että tuossa tilanteessa ei lohduta mikään. Hirmuisesti tsemppiä teille! Kyllä se vielä onnistuu :)
Voi ei, olen todella pahoillani, että teille kävi näin :´(
VastaaPoistaVoimia toipumiseen!
Ei voi olla totta! :*( Taustalla olen matkaanne seurannut ja niin iloitsin onnistumisesta! Ei tähän kai voi sanoa muuta kuin voimia!
VastaaPoistaPahoittelut, vaikkei niistä nyt mitään hyötyä olekaan...
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVoi ei, olen tosi pahoillani! :( Voimia tulevaan <3
PoistaOtan osaa menetykseen! Voimia surun keskelle.
VastaaPoistaPahoitteluni, tuo hetki on sanoinkuvaamattoman kauhea.
VastaaPoistaPahoitteluni ja kovasti voimia teille molemmille!
VastaaPoistaVoimia teille... <3
VastaaPoista