Olen kolmenkymmenen korvilla oleva keskisuomalainen mies, joka meni naimisiin samanikäisen pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa kesällä 2012. Olimme puhuneet lapsen tekemisestä (kyllä, nimenomaan tekemisestä) pitkin avioitumisvuotta ja jossain vaiheessa kevättä tai kesää päätimme, että häärumban jälkeen olisi lapsen vuoro. Lapsellisesti, tämä lienee tässä kohtaa vielä sopiva termi, pidimme kuitenkin ehkäisystä huolta, olihan heti häiden jälkeen edessä häämatka maailman toiselle puolelle, eikä matkaa sopinut pilata aamupahoinvoinneilla. Nyt, yli kaksi vuotta myöhemmin, silloiset ajatuksemme huvittavat. Vähänpä tiesimme tuolloin, mitä kaikkea meillä olisikaan vielä edessä. Toisaalta, mistäpä näitä me tai kukaan muukaan olisi voinut arvata mitä tuleman pitää. Vanhan vitsin mukaan kun lapsettomuus ei niin sanotusti kulje suvussa...
Nyt, kahden ja puolen vuoden enemmän tai vähemmän aktiivisen yrittämisen jälkeen ja erityisesti tämänpäiväisen kotimatkalla saamani fyysisen "kohtauksen" jälkeen tein päätöksen alkaa kirjoittaa aiheesta ajatuksiani ylös. Vaikka en ole suunnitellut blogin pitämistä tai sen sisältö sen tarkemmin, voisin kuvitella tulevien kirjoitusten sisältävän jonkinlaista tarkastelua tähänastisten kokemusten ja tilanteiden sekä niiden herättämien tuntemusten osalta. Ja totta kai sitä mukaa kun asiamme etenee, lienee paikallaan kertailla tapahtumia ja kulloisiakin fiiliksiä. Hoitojen odottaminen ja niissä käyminen tuskin ainakaan helpottuu, mitä pidemmälle niissä mennään. Fiiliksiä on varmasti luvassa myös vapaa-ajan osalta. Lapsettomuus on osa minun arkipäivääni, vaikka ympärilläni elävät kymmenet tai sadat ihmiset eivät välttämättä osaa asiaa aavistaa. Jo tässä vaiheessa aiheesta on tullut meille herkkä ja jo pienetkin viittaukset aiheeseen herättävät herkästi toisinaan voimakkaitakin tunteita. Ja sen kanssa on vain elettävä. Tämä blogi kertoo meidän elämästämme ja sen synnyttämisen tuskasta. Fyysinen muuttuu henkiseksi.
En hae blogillani suurta suosiota tai laajaa huomiota. Lasken kirjoittamisen tavoitteita olevan kolme:
- tunteiden ja tuntemusten kirjoittamisen terapeuttiset vaikutukset
- keino kertoa tästä itselle niin vaikeasta ja kipeästä asiasta blogin kautta jossain vaiheessa läheisimmille ystävilleni
- antaa tukea ja tsemppiä muille samassa tilassa päivittäin painiville.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaongelmien kanssa.
VastaaPoistaKuulostaa kyllä pahalta, että tuo henkinen paha olo muuttuu fyysisiseksi. Minulla ei ole vielä tätä ole tapahtunut, mutta en sulje pois sitä mahdollisuutta, että joskus tapahtuu. Tähän mennessä kasassa on pitänyt melko positiivinen luonne, ja se, että sitä ikää ei nyt vielä ihan hirveästi ole. Väitän, että 35 ikävuoden nurkilla kriisistä saattaisi tulla pahakin.
Kirjoitit, että lapsettomuus on osa arkipäivääsi, vaikka muut eivät sitä huomaa. Tuohon on helppo yhtyä. Joka päivä miettii sitä, missä vaiheessa kuukautta ollaan, ja mitä seuraavaksi pitää tehdä, toivoa tai murehtia.
Me menimme siis tosiaan naimisiin samana vuonna, pillerit lopetettiin saman vuoden tammikuussa. Ensimmäinen vuosi meni melko stressittömästi, päätyen vuoden 2012 lopussa kuitenkin yksityiselle tutkimuksiin, jotka jäivät tuloksettomiksi.