maanantai 15. joulukuuta 2014

Mutta suurin niistä on kateus



Jo kahden ensimmäisen blogikirjoitukseni perusteella huolettomampikin lukija on saattanut pistää merkille erään useampaan otteeseen toistuneen asian: tunteet. Kolmisenkymmentä vuotta elämää – ja kuolemaa – nähneenä voin helposti todeta lapsettomuuden olleen yksi elämämme eniten ja suurimpia tunteita herättänyt asia.

[Noiden kahden virkkeen kirjoittamisen jälkeen joudun pitämään pitkän paussin, koska en tiedä kuinka jatkaa. Kuinka pukea sanoiksi jotain sellaista, mitä ei yksinkertaisesti osaa tai voi pukea sanoiksi? Kuinka lapsettomuuden aiheuttamia tunnevyöryjä voi kuvailla? Onko kirjoittaminen turhaa, voivatko lukijat ymmärtää asiaa? Etenkään he, jotka eivät ole kokeneet lapsettomuutta? Mistä aloittaa?]

Kaikki tietävät, mitä pelko on. Miltä tuntuu, kun et tiedä mitä edessäsi odottaa ja kuinka tulevasta voi selvitä. Kaikki tietävät, miltä tuntuu avuttomuus. Olla itse tai nähdä joku itselle läheinen hädässä tilanteessa, jolle ei itse voi mitään. Kaikki tietävät, kuinka mustiksi ajatukset voivatkaan värjääntyä, kun katkeruus ottaa niistä ylivallan. Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä: kateus. Kateus, joka peittoaa kaiken alleen. Kateus, joka sumentaa viimeisenkin järjen rippeen ja nostaa muita kolmea edellä mainittua tunnetta pintaan. Kateus, joka vääntää mielen mielettömään tilaan. Kateus, joka muuttaa kaikki ajatukset niin synkiksi, ettei niistä irtirimpuiltuaan halua enää koskaan palauttaa niitä mieleensä saati puhua niistä. Näiden tunteiden edessä iso mieskin tuntee itsensä... niinpä niin: avuttomaksi. Iso mies pelkää, usein jopa tärisee ja itkee. Iso mies muuttuu katkeraksi. Isosta miehestä tulee niin kateellinen kaikille, niille, joiden ei tarvitse kokea tätä kaikkea, että...

Lapsettomuuden aiheuttamat tunteet ovat säikäyttäneet minut kolmesta syystä: Kuten edellä kirjoitetusta saattoikin jo päätellä, ovat kaksi ensimmäistä syytä tunteiden voimakkuus sekä tunteiden synkkyys. Vaikka kuvailisinkin itseäni perusluoteeltani realistiksi, olen mielestäni samalla myös varsin positiivinen ihminen. Pyrin löytämään eteeni tulevista asioista, siis myös niistä negatiivisista, aina jotakin positiivista, ja kasvattavaa. Lapsettomuuteen liittyvät aiheet tekevät tässä kuitenkin poikkeuksen: tieto ystävän raskaudesta tai tuoreesta vauvan syntymästä, työpaikalla lapsiin tai lapsentekoon kääntynyt puheenaihe tai ihan vain kaupassa maha pystyssä työskentelevä nainen saavat ajatukseni heittämään häränpyllyä kehottaen minua juoksemaan pois uhkaavasta tilanteesta. Kyse lienee myös pelosta, pelosta ”milloinkas teille tulee vauva?”-kysymystä kohtaan. 

Ja niitä kysymyksiähän meille on jo sadellut – ja varmaan ihan syystäkin. Olemme hieman alle kolmikymppisiä, molemmat vakituisessa työsuhteessa, menimme kesällä 2012 naimisiin, ostimme alkuvuodesta 2012 yli sadan neliön rivitaloneliön... Muistini mukaan ensimmäinen vakavasti otettava Milloinkas-kysymys minulle esitettiin häissämme. Vaikka tilanne sinänsä oli mielestäni huonoin mahdollinen tuollaisen asiaan esiin nostamiseksi, se ei vielä tuolloin aiheuttanut sen kummempia ongelmia, aloitimmehan raskausyritykset vasta häiden jälkeen. Häidemme jälkeen Milloinkas-kysymys on kuitenkin toistunut yhä useammin, mikä osaltaan kertoo siitä fakkiintuneesta perisuomalaisesta ”naimisiin, omakotitalo, farmari-Volvo ja 2,7 lasta”-odotuksesta, joita ikäisellemme parille asetetaan. Vaikka minkään edellä mainituista asioista vaatiminen tai edes odottaminen ei ole mielestäni hyväksyttävää, ovat lapsiin kohdistuvat paineet näistä kuitenkin ylivoimaisesti suurin vääryys. Listan muiden asioiden saavuttamiseen ihminen voi itse vaikuttaa, mutta vanhan kansan viisauden mukaan lapsia ei tehdä, lapsia saadaan.

En pelkää itse Milloinkas-kysymystä – pelkään omaa reaktiotani siihen. Toistaiseksi olen saanut pidettyä itseni koossa, mutta kuinka kauan vielä pystyn siihen... sitä en osaa arvioida. En myöskään sitä, mitä minulle tapahtuu sillä hetkellä, kun tuo viheliäinen kysymys esitetään minulle tilanteessa, jossa olen jo valmiiksi heikko ja väsynyt. Menenkö lukkoon? Murrunko? Alanko haukkoa henkeäni ahdistuksen kourissa? Alanko itkeä hysteerisesti? Alanko huutaa? Voiko minusta tulla aggressiivinen?

Pelko. Avuttomuus. Katkeruus. Kateus. Mutta suurin niistä on kateus.

9 kommenttia:

  1. Itse en ole kärsinyt lapsettomuudesta, joten en voi sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Vauvan kaipuusta minulla on kuitenkin kokemusta. Ja tiedän, että se kaipuu tuntuu niin suurelta, ettei sitä voi noin vain sysätä pois mielestä. Luulen, että lapsettomuuteen sekoittuu myös tätä tunnetta, kaiken katkeruuden, avuttomuuden ja kateuden lisäksi.

    Ja mielestäni se on kyllä hyvin naiivia ajattelua, että lapsia tehdään ihan noin vain. Kaikille se ei ole itsestäänselvyys, että lapsi tulee juuri silloin, kun itse haluaa. Eläämä, kun ei kulje aina käsikirjoituksen mukaisesti.

    Toivottavasti teidän tarinanne kuitenkin päättyy onnellisesti ja saatte pienen tuhisevan nyytin syliinne. :)

    Ps. Jään seuraamaan blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista – ihka ensimmäisestä sellaisesta! Onhan tämä elo ollut melkoista tunteiden vuoristorataa viimeiset pari vuotta. Lapsettomuus ja syksy 2012 – kevät 2013 -akselille ajoittunut raskas jakso ovat saaneet ajattelemaan asioita taas aivan uusista perspektiiveistä. Toisaalta olen etenkin itse kokenut oman työni melkoiseksi henkireiäksi ja saanut työelämässä saamieni onnistumisten sekä tietenkin vahvan parisuhteemme kautta myös paljon iloa elämääni. Ei tässä siis masennuksen partaalla olla. :)

      Jo lapsen 'tekemisestä' puhuminen kielii varsin naiivista suhtautumisesta vauvan suunnitteluun. Vaikka lähipiiriimme on jo pidemmän aikaa kuulunut lapsen saamisen kanssa ongelmia kohdanneita ihmisiä, en jotenkin silti ollut täysin itse käsittänyt mikä on asioiden todellinen laita. Pidän tähän suurimpana syyllisenä saamaani kasvatusta niin koulun kuin vanhempieni kautta: ”muista aina ehkäisy”; ”jo ensimmäisestä kerrasta voi tulla raskaaksi”; ”ei ole varmoja päiviä”. Pelottelu ja suoranainen dis-informaatio oli taottu niin syvälle takaraivooni, etten ennen lapsettomuutta ollut osannut sitä edes kyseenalaistaa. Jollain kierolla tavalla pidin itsestään selvänä, että suojaamaton yhdyntä johtaa raskauteen, piste. Olenkin suunnitellut tästä yhden blogikirjoituksen aihetta tai vähintään sivujuonnetta.

      Mukavaa kuulla, että kirjoitteluni kiinnostaa myös jotakuta ulkopuolista. Kuten ensimmäisessä blogahduksessani paljastin, kirjoitan blogiani ensisijaisesti itselleni. Mutta olisihan se vallan hienoa saada samalla kommentteja muilta omista ajatuksistaan!

      Poista
  2. Hei!
    Löysin blogisi sattumalta ja kiinnostuin. Usein lapsettomuudesta kirjoittavat vain naiset, ja miesten näkökulma asiaan jää toissijaiseksi.

    Minulla on takana kolmen vuoden lapsettomuuden tuska. Lapsettomuutemme johtui pääasiassa miehestäni, jolla todettiin olevan alentunut hedelmöittämiskyky, azoospermia. Mieheni oli todella masentunut diagnoosista ja koko tilanteestamme eikä meille annettu kovin paljon toiveita onnistumisesta. Olimme hoidossa julkisella puolella, jossa lääkärimme oli todella empaattinen ja asiansa osaava. Hän ehdotti miehelleni lääkehoitoa, jolla voitaisiin mahdollisesti saada siittiöitä sen verran, että ICSI-hoito olisi mahdollinen. Lääke ei tehonnut toivotusti, joten viimeisenä oljenkortena miehelleni meinattiin tehdä kivesbiopsia. Ennen biopsiaa otettiin kuitenkin vielä kontrollinäyte, joka näytti lääkkeelle tulleen myöhäisen vasteen eikä biopsiaan tarvinnutkaan mennä.

    Saimme loppujen lopuksi ensimmäisestä ICSI-hoidosta neljä hedelmöittynyttä munasolua. Yhden keskenmenon ja yhden sulatuksessa kuolleen alkion jälkeen ensimmäinen PAS sai raskauden alkuun ja nyt olemme onnellisia puolivuotiaan tyttären vanhempia.

    Mietintäsi lapsettomuudesta avaavat minulle ehkä hieman enemmän myös sitä tuskaa, mitä mieheni tuntee lapsettomuutta kohtaan. Olemme puhuneet siitä, josko yrittäisimme vielä toista lasta, mutta hän kokee lapsettomuushoitoihin uudelleen lähtemisen niin kovana asiana, että olemme vielä jääneet miettimään asiaa.

    Toivon, että teidän tarinanne saa onnellisen päätöksen ja jään seuraamaan matkaanne!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Olet toinen mies, jonka tiedän kirjoittavan blogia lapsettomuudesta. Tuossa linkki kyseisen miehen blogiin jos saat hänestä vertaistukea http://miesilmanlasta.blogspot.fi/

    Täälä myös kärsitään lapsettomuudesta, joka on pian kestänyt 2,5v. Meillä lapsettomuus johtuu miehestä, jolla todettiin hitaat ja vähäinen määrä siittiöitä. Myös miehestä on alkanut näkyä pientä masennusta, vaikka ei asiaa suoraan myönnäkkään. Kovasti yrittää pysyä vahvana ja positiivisena, että lapsi vielä meillekkin suotaisiin.

    Meille on syyskuussa tehty ensimmäinen ICSI-hoito, josta saatiin 9 munasolua hedelmöittyneeksi, joista sitten lopulta 1 siirrettiin ja vain 1 saatiin pakkaseen.
    Ensimmäisestä siirto ei tuottanut tulosta. Tätä pakkasessa olevaa ei vielä ole päästy siirtämään kun on ollut ongelmia oman ovulaation kanssa, jonka takia siirto olisi mennyt aina viikonlopulle milloin siirtoja ei tehdä. Seuraava siirto onkin vasta helmikuussa 2015, jos päästäisiin silloin siirto tekemään.

    Toivottavasti pääsettä pian odottamaan esikoistanne ja teidän matka saisi onnellisen lopun! Jään seurailemaan! :)

    Minun blogiin pääset tuolla linkillä http://haaveisstatotta.blogspot.fi/ , jos kiinnostaa lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, suuret kiitokset blogivinkkauksesta. Kävin lukemassa ja kommentoimassa miesilmanlasta-blogia ja laitoin sen seurantaan. Toivottavasti myös omat kommenttini antavat tukea kyseistä blogia kirjoittavalle herralle. Pitääpä vilkaista myös sinun blogiasi!

      Lisäsin omaan blogiini meidän tähän asti läpikäymät tutkimukset ja hoidot. Myös meidän seuraava askel venyi kuukaudella joulunajan pyhien vuoksi tammikuuhun 2015, jolloin edessä on IUI eli inseminaatiohoito.

      Poista
    2. Kiitos Lauralle vinkeistä, joista luultavasti molemmat hyödymme jollakin tavalla!

      LapsetOff, odotan mielenkiinnolla raporttiasi inseminaatiohoidoista, sillä meillä se on näillä näkymin tulossa kyseseen parin kuukauden päästä.

      Poista
    3. Hei, täällä on vielä yksi lapsettomuudesta kirjoittava mies. Yllättävän monta meitä sittenkin on nyt kun tänään löysin kaksi uutta blogia! Mutta hyvä niin, vertaistuelle on aina kysyntää.

      Meillä myös ovat hoidot nyt alkamassa.

      Poista
    4. Moi pyrkimys ja kiitokset tervehdyksestäsi. Kaikessa karuudessaan, ja jos näin nyt voi ylipäätään ilmaista, on mukava kuulla myös muista lapsettomuudesta kirjoittavasta miehestä. Laitoinpa välittömästi blogisi lukulistalle. Tervetuloa seuraamaan meidän tarinaa, jos muiden kohtalotoverien jorinat vaan kiinnostavat. Ja sanahan on tunnetusti vapaa, jos tulee mieleen jotain kommenttia - puolesta tai vastaan!

      Poista
  4. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista