tiistai 19. syyskuuta 2017

Lucifer huolehtii omistaan

"Vaikuttaisi siltä, että saamme jälleen pitää pitkän loman tästä kaikesta. Katellaan niitä lapsihommia sitten syssymmällä...", kirjoitin kolme kuukautta sitten. Ja ihanpa osasin tilanteemme aprikoida oikeaksi tuolloin: kesäloma oli tänäkin vuonna myös lomaa lapsettomuudesta.

Olihan se jo edellistä blogikirjoitusta kirjoittaessani selvää, että tuosta kesäkuusta tulisi taas yksi pettymyksen kuukausi. Kun ei niin ei. Kesäkuun loppu ja lähes koko heinäkuu kuluivat vauhdikkaasti vielä töiden parissa. Olen aina tykännyt olla itse töissä suuren osan työkavereistani lomaillessa. Heinäkuu on IT-alalla perinteisesti erittäin hiljaista aikaa, mikä tarjoaa oivallisen mahdollisuuden tehdä paitsi rästihommia, myös kaikkea muuta sellaista, mihin ei normaaleina työkuukausina olisi ikinä aikaa.

Heinäkuussa käytimme – tai ollakseni rehellinen, Rouva käytti – paljon aikaa myös kesälomamatkamme suunnitteluun ja valmisteluun. Vietimme lähes kaksi viikkoa ulkomailla kiertäen kolme maata ja kolme kaupunkia: Budapest–Wien–Praha. Ja näin uskottomana henkilönä voiden todeta, että kylläpä se Lucifer osasi huolehtia omistaan! Paahtava helle tarjosi paikoin liiankin kuumat olosuhteet kaupunkilomailuun ja nähtävyyksien perässä juoksemiseen. Sitten taas toisaalta tuo parin viikon lämpöjakso toi varsin mukavaa vaihtelua Suomen surkeaakin surkeammalle kesärupeamalle. Ja kylläpä tuli taas tehtyä hyvä reissu hyvään paikkaan. On vaikeaa keksiä parempaa terapiaa tälle kaikelle. Eipä tullut Budan linnalla, Vivaldin Neljää vuodenaikaa Pyhän Tapanin tuomiokirkossa kuunnellessa tai Kutna Horan luukirkossa mieleen, että voi hemmetti, kun me ollaan lapsettomia. Ei todellakaan, ei. Note to self ja lessons learned: järjestä itsellesi aina riittävästi tekemistä myös kesälomalle. Näin pidät ajatukset kurissa ja mielen pilvissä.

Syssymmällä. Voi video mikä ilmaisu. No, nyt se syssymmällä sitten on ja kesämmällä on mennyttä aikaa. Kevään perintönä meillä jäi siis pakkaseen yksi alkio, kun saldoksi saaduista kahdesta alkiosta toinen siirrettiin tuoresiirtona laihoin tuloksin. Nyt olemme sitten jo valmistautumassa meidän kolmanteen PASiin. Rouva on alkanut popsia Zumenonia – ja toivottavasti myös pakkastyyppimme on aloittanut vähintäänkin henkisen valmistautumisen tulevaa varten.

Samaan aikaan meidän on alettava valmistautua vähintäänkin henkisesti siihen, että aloitamme myöhemmin syksyllä meidän viimeisen julkisrahoitteisen IVF-hoidon. Ja se on kyllä hurja ajatus se. Samalla tuo ajatus sisältää kuitenkin myös ripauksen toivoa ja lohtua. Joskus tämä päättyy. Joskus elämme vähemmän epävarmaa tulevaisuutta.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Lomalle lomps

"Tätä kirjoittaessani elämme sitten jo hyvin lähelle niitä aikoja, että olisi aika tehdä omatoiminen raskaustesti. Jätettäköön tämä jännitys nyt sitten kuitenkin ensi viikkoon..." No eipä taida tarvita enää paljoakaan jännitellä. Rouva oli tehnyt testin hieman etuajassa jo tänään aamulla ja negatiivistahan se oli näyttänyt – Rouvan sanojen mukaan aikalailla hänen viikon aikaisten tuntemustensa mukaisesti.

Sain tiedon testin tuloksesta aika tarkalleen kellonympärys sitten, enkä oikein vieläkään tiedä mitä tästä nyt oikein pitäisi ajatella tai mitä tuntemuksia tieto minussa herättää. Olenko liian turta, jos sanon, ettei mitään? Olenko silloin luopunut aikaisemmin perään kuuluttamastani toivon ylläpitämisen periaatteesta? Vai olenko vain realisti, joka osaa vihdoin kaikkien eteemme tulleiden vastoinkäymisten jälkeen vihdoin oikeasti varautua myös huonoihin uutisiin? En tiedä. En todellakaan tiedä.

Niin kuin yllä mainitsinkin, testi oli toki hieman ennenaikainen. Virallinen verikoe on määrä ottaa vasta ylihuomenna torstaina. Pidän tulosta silti tässä vaiheessa 95 % todennäköisyydellä selviönä. Tähän antaa tietysti oman vaikutuksensa kaikki Rouvan kertoma, mikä eittämättä värittyy myös hänen omilla fiiliksillään. Jonkinlaisena ihmeenä tilanteen kääntymistä positiiviseksi testiksi ja alkavaksi raskaudeksi kyllä kuitenkin pitäisin.

Rouva kysyi minulta tänään, tulisiko hänen minun mielestäni jatkaa lugejen käyttöä. Vaikea kysymys, etenkin kaiken edellä kirjoittamani jälkeen. Ymmärrän hyvin, miksi hän haluaisi lugeista jo luopua – varmasti useammastakin syystä. Samaan aikaan kysyn silti itseltäni ja varmaan vähän sivulauseessa tai vähintäänkn ajatuksissani (ja nyt tässä tekstissä) Rouvaltakin: uskallammeko? Entä jos sitten kuitenkin..?

Vaihdoimme Rouvan kanssa aamulla muutaman viestin hänen ilmoitettuaan testin tuloksesta. Hullua sinänsä, mutta yksi välittömästi päähäni pälkähtäneistä ajatuksistani oli: "saapahan viettää kunnon kesäloman, josta voi aidosti nauttia ja jonka aikana voi rentoutua." Pidän tätä vähintäänkin mielenkiintoisena, jos kohta inhimillisenä ja varsin luonnollisena reaktiona. Nyt voimme huoletta suunnitella ja järjestää kesälomamme ajaksi menoa ja toimintaa mielemme mukaan ilman lapsettomuuteen liittyviä huolia ja murheita.

Niin, loma. Vaikuttaisi siltä, että saamme jälleen pitää pitkän loman tästä kaikesta. Katellaan niitä lapsihommia sitten syssymmällä... The story of my life. Literally.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kuvalliset ohjeet lapsen tekemiseen

Miten aika voikaan juosta näin lujaa? Huomaan taas olevan korkea aika päivittää tilannetta. Kerrankin voin kehua meidän taipaleen edenneen useammankin askeleen reilun kuukauden aikana.

Lapsettomuustarinamme on nyt yhden, siis toisen, IVF:n rikkaampi. Vihdoinkin! Olemme jälleen keskustelleet hoidoista ja tilanteestamme Rouvan kanssa viime aikoina kohtuullisen paljon ja olemme vahvasti samaa mieltä siitä, että lopputuloksesta riippumatta tärkeintä meille molemmille on vain saada hoitoja eteenpäin. Ja iloksemme näin myös tapahtui – sopivasti ennen hoitavien tahojen kesäsulkuja.

Aloitimme Rouvan hormonipumppauksen toukokuun puolivälissä. Ensin syötävin pillererein (Letrozol) ja lopulta pistettävin piikein (Menopur + Cetroride sekä Pregnyl). Työnjako pistosten suhteen oli selvä ja sama kuin viimeksi: minä valmistelin Rouvalle kaiken valmiiksi ja Rouva suoritti itse pistokset. Ja kuinka iloiseksi osallistuminen minut tekikään! Vihdoin jotain konkreettista, jolla saatoin edistää asiaamme. Ehkä pientä, mutta silti konkreettista. Konkreettisuus oli tässä se tärkein juttu minulle.

Rouva kesti piikitykset hyvin. Onneksi emme kumpikaan kärsi piikkikammosta. Vain yhden kerran Rouvalla oli vaikeuksia saada neulaa ihon läpi. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että kyseessä oli täyttöneula: sillä oli siis pitänyt ottaa ennen pistosta pistettävä aine ruiskuun pienestä pullosta pistettävän kalvon läpi, mikä saattoi hieman tylsyttää piikin kärkeä. Onneksi tästäkin selvittiin (Rouva selvisi) ilman käsien tärinää.

Ja onneksi minä selvisin litkujen valmistelusta. On se vaan melkoista touhua. Jos kenellä on vastaavat tehtävät vasta edessä, kuuluu hänelle tärkein ohjeeni seuraavasti: lue ja noudata vain hoitajalta saamaasi kuvallista ohjetta, älä lääkkeen mukana tulevaa tekstiohjetta. Se on aivan liian monimutkainen ja vaikeaksi tehty. Sen sijaan kuvallisessa ohjevihkosessa keskitytään olennaiseen ja pidetään asiat riittävän yksinkertaisina.

Toukokuun loppupuolella kävimme jännittämässä kontrolliultrassa väliaikatuloksia. Eipä ole taas hetkeen jännittänyt ja toisaalta ahdistanut yhtä paljon. Voi luoja kuinka minä inhoankaan meitä hoitavaa sairaalaa tai oikeammin sen tiloja. Enkä odota pääseväni tästä tunteesta koskaan eroon... Otin tuloksen vastaan kaksijakoisesti: Munasarjoissa oli kehittynyt yksi selvästi muita suurempi ja kuusi pienempää follikkelia. Meillä oli siis tuloksia, joskaan ei ns. optimaalista määrää (tai laatuakaan). Ultrapäivän ollessa perjantai jatkoimme follikkeleiden kypsyttelyä vielä viikonlopun yli. Lopulta koitti se päivä, jolloin oli aika pistää viimeinen, munasolut irrottava piikki eli Pregnyl. Tämän jälkeen kaikki voitava oli tehty ja oli aika jäädä jännittämään puktiota – sekä tietysti Rouvan vointia siihen asti. Saimme huokaista hetkeksi.

Onneksemme Rouvan vointi oli olosuhteisiin nähden suorastaan hyvä punktiopäivään asti, jolloin turvotus oli muuttumassa kohtuullisesti tukalaksi. Onneksi punktio ajoittui jälleen aamuun. Ehdin sopivasti hoitaa osuuteni siten, että pääsin Rouvan tueksi punktioon. Niin tuskaisaa kuin sitä onkin seurata vierestä, olen todella iloinen ja kiitollinen klinikkamme suhtautumisesta miehen mukanaoloon. Klinikalla tunnutaan aidosti ymmärtävän miehen rooli ja se tosiasia, että lapsettomuus koskettaa yhtälailla sekä naista että miestä. Tarkennettakoon lisäksi, että edellä mainitulla tuskaisuudella tarkoitan tietenkin henkistä tuskaa, jota joudun kerta toisensa jälkeen kärsimään katsellessani rakkaimpani fyysisiä koettelemuksia, joihin verrattuna oma tuskani on ei-yhtään-mitään. Niin nytkin. Kipulääkkeistä huolimatta Rouvasta näki, että häneen sattui vietävän paljon. Ja niin urheasti hän tämänkin koettelemuksen kesti. On se vaan kova mimmi.

Punktion jälkeen yritin tehdä parhaani Rouvan palvelemiseksi. Yhtä pahointi/tajunnan rajamailla käymiskohtausta lukuunottamatta jälkioireet eivät olleen mahdottomia – tai en ainakaan sellaista Rouvasta havainnut. Oli aika jäädä jännittämään tuloksia. Ja saihan niitä jännitelläkin, 24 pitkää tuntia. Loppu- tai oikeammin välitulos: neljä munasolua, joista kaksi kypsää ja normaalisti hedelmöittynyttä.

IVF-hoito on kuin lapsettomuus pienoiskoossa: yritystä, epätietoisuutta, mahdollisia onnistumisia, epäonnistumisia, odotusta, välituloksia, lisää odotusta, epätietoisuutta kolmannessa potenssissa, jälleen onnistumisia ja epäonnistumisia sekä... täydellistä epävarmuutta siitä, mikä on tämän kaiken lopputulema. Koska follikkeleiden määrä oli tällä kertaa maltillinen (toisin kuin viimeksi), meille varattiin aika tuoresiirtoon kahden päivän päähän munasolujen tulosten saamisesta. Ihmetellen kirjaimellisesti naureskelimme Rouvan kanssa hoitajien ja lääkärin luottavaisen suorille puheille siitä, miten kaikki menee hyvin, suunnitelmien mukaisesti ja päättyy onnelliseen lopputulokseen. Tässä vaiheessa suotamme meillä nyt vain on jo omat epäilyksemme asioiden kulusta... Piinailusta huolimatta peruutussoittoa ei sitten koskaan kuulunut ja niinpä kuun alussa saimme plakkariin yhden kappaleen tuoresiirtoja sekä yhden munasolun pakkaseen.

Tätä kirjoittaessani elämme sitten jo hyvin lähelle niitä aikoja, että olisi aika tehdä omatoiminen raskaustesti. Jätettäköön tämä jännitys nyt sitten kuitenkin ensi viikkoon...

perjantai 5. toukokuuta 2017

Työhymiö :)

Jos oli viimeiset uutiset Heikkoja tuloksia lapsettomuushoitojen etenemisen suhteen, niin onhan tässä välillä tapahtunut paljon muutakin. Pitkän mietinnän päätteeksi nimittäin otin ja vaihdoin taas työnantajaa – takaisin sen saman työnantajan leipiin, jonka palveluksesta poistuin reilu vuosi takaperin.

Ja minkälainen vuosi se olikaan. Ikään kuin kahdessa keskenmenossa ei olisi ollut jo tarpeeksi käsittelemistä. Ei, samaan aikaan myös hyppäsin työrintamalla tuntemattomaan: uuteen taloon, uusiin vastuisiin, uusien ihmisten pariin tekemään töitä itselleni vieraan teknologian parissa. Olihan siinä opettelemista ja ihmettelemistä – ja opettelun ja ihmettelyn parissahan tuppaa menemään aikaa. Työpäivät venyivät, toisinaan myös jaksaminen. Taisin ehtiä pitää vapaita saldotunneilla peräti kolme viikon mittaista jaksoa. Ja näkihän sen naamastakin: jossain kohtaa olisin voinut alkaa vuokrata silmäpussejani pienten kengurunpoikasten varapesinä. Pahimpia aikoja olivat kevät 2016 sekä vuodenvaihde 2016–2017. Loppuvuodesta mukaan alkoivat tulla myös nukkumisvaikeudet levottoman unen ja aamuheräilyn muodossa: klo 05, 05:30, 05:50, 06... Alkuvuodesta en enää edes muistanut milloin olisin herännyt viimeksi herätyskellon ääneen, kun kuuden jälkeen uni oli jo niin katkonaista, että koin helpommaksi ponkaista ylös ja suunnata työmaalle.

Nyt olen sitten ollut muutaman viikon uuden vanhan työnantajan leivissä, minä aikana olen löytänyt taas hymyn, joka loistaa kasvoillani työmatkoilla molempiin suuntiin. Siinä missä työasiat jäivät kovasta yrityksestä huolimatta aikaisemmin painamaan mieltäni, huomaan nyt ajattelevani usein työasioita positiivisessa mielessä. Sormeni suorastaan syyhyvät, kun haluaisin jatkaa kesken jääneitä tehtäviäni. Ja miten hyvän fiiliksen tästä kaikesta voikaan saada! Tiedän, alkuhuumahan se on rakkaudessakin. Mutta en voi silti lakata ajattelemasta, että olisin löytänyt taas sen saman palon tehdä töitäni, mikä minulla oli joskus vuosia sitten.

Ja näkyyhän tämä väistämättä myös kotona. Uskoisin Rouvankin arvostan sitä, etten ole kotiin tulessani enää rättipoikkiväsynyt ja mieleni on huomattavasti aikaisempaa virkeämpi. Kevät ja alkava kesä ei yksinkertaisesti saa mennä nollaenergioilla sohvalla maatessa! Tarvitsemme molemmat, sekä minä että etenkin Rouva, kaiken hyvän ja positiivisen energian pian alkavaan toiseen IVF-kierrokseemme. Jokohan tästä tulisi se kaksi vuotta sitten mainitsemani elämäni kevät?

Loppuun haluan naputella myös tuntemuksiani edellisessäkin kirjoituksessa mainitsemastani vierailusta kummityttömme luokse: sitä kohtaamista on kyllä edelleen hämmentävän vaikeaa pukea sanoiksi. Tiedostan edelleen, että lapsettomuuteen kuuluva "hyväksyn jotkut raskauset/lapset, mutta en toisia"-moodi elää minussa edelleen jollain tasolla, mutta viime aikoina minulla on alkanut olla yhä useammin tunne siitä, että olen alkanut pitää toisten lapsista ja osaan suhtautua heihin niin kuin lapsiin varmaan kuuluukin (?) suhtautua. Ei liene silti yllätys, että kummityttömme on se tähän asti ihanin pakkaus, joka eteeni on sattunut. Pakahdun, se kai se sana sitten on. Kummityttöäni seuratessa en tunne kateutta, en katkeruutta. Se on pelkkää puhdasta rakkautta.

Negatiivisten tunteiden puuttumisesta huolimatta myös kummitytön kanssa leikkiminen ja hänen sylittely herättää edelleen sen pohjattoman kaipuun oman sylin täyttämiseksi. Ja niin ympyrä sulkeutuu – jälleen kerran: haluan elämäni kevään...

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Heikkoja tuloksia

Sainpas taas aikaiseksi istuttaa itseni näppiksen taakse. Edellisestä naputtelusta onkin ehtinyt kulua taas hyvä tovi: päivää vaille kolme kuukautta. Sitten taas minulla on ollut jo pitkään tunne, ettei tässä ole ollut paljon kerrottavaakaan. Mutta kokeillaan!

Tammikuisessa kirjoituksessani Lapseton hyytyy odotteluun kerroin kromosomitestien olleen helpotukseksemme negatiiviset (eli niistä ei löytynyt mitään lapsettomuutta selittävää), kun taas Rouvan hyytymistekijätestien tulokset jäivät jokseenkin epäselviksi. Hyytymistekijöiden verikoe kun oli kuulemma otettu liian lähellä keskenmenoa, minkä lisäksi osa koenäytteistä oli pilaantunut matkalla – testejä kun ei tehdä samalla paikkakunnalla, vaan ne lähetetään Tampereelle asti tutkittavaksi. Ja kyllä, haluaisinpa todella vaihtaa pari sanaa tämän päätöksen tehneiden kanssa. Tuomiomme oli siis vain odottaa lisää, että Rouvasta voisi ottaa uudet verikokeet hyytymistekijöiden uusintatutkimusta varten.

Uusintakoe suoritettiin helmikuussa ja lisäodottelujen jälkeen saimme siitä myös tulokset: "Heikko negatiivinen, mutta tuloksesta ei voi sanoa vielä mitään ratkaisevaa, koska tämä testi ei ole riittävän tarkka." Ei ole riittävän tarkka? No ei tullut sitten mieleen ottaa niitä tarkempia testejä jo sen ensimmäisen rajatapaustuloksen jälkeen..? Eli Vihtori Matti ja uutta, kolmatta testiä putkeen maaliskuussa. Tällä kertaa luvassa olikin sitten tarkempi testi, joka antoi kuin antoikin negatiivisen tuloksen. Vaikka uutiset olivat erityisesti Rouvan terveyden kannalta hyviä, olin jopa salaa toivonut testin antavan positiivisen tuloksen. Näin olisimme saaneet edes jotain piinaamme selittävää, johon olisi helppo ja yksinkertainen lääke. Toisaalta olen myös helpottunut. Taisimme välttää tällä tuloksella taas yhden lisänapin Rouvan päivittäisestä lääkeannoksesta.

Tulosten saavuttua aloimme tietysti kuumeisesti odottaa tietoa toisen IVF:n aloittamisesta. Ja lopulta saimme odottamamme tiedon: esteitä hoitojen jatkamiselle ei olisi! ...paitsi että hoito sattuisi Rouvan kierron myötä sellaiseen saumaan, että todennäköisyys hoitotoimenpiteiden tarpeelle juuri pääsiäistauon aikaan olisi enemmän suuri. Niinpä niin. Mikäpä kiire tässä...

"Uskomatonta", ei tätä oikein muilla sanoilla voi enää kuvailla. On täysin, käsittämättömän ja totaalisen uskomatonta, kuinka vaikeaksi voi niinkin yksinkertaiselta tuntuva asia kuin lapsen tekeminen mennä. Ensimmäisestä keskenmenostamme on nyt reilusti yli vuosi ja toisestakin jo yli puoli vuotta. Ensimmäisestä IVF:stämme on vierähtänyt jo puolitoista vuotta. Tällä tahdilla ehdimme eläkkeelle ennen hoitojen loppuun saattamista, puhumattakaan lapsen saamisesta. Ja voi jestas, kuinka minua ärsyttää, suututtaa, vituttaa ja tuntuu niin pohjattoman pahalta – sekä itseni että Rouvan puolesta.

Kävimme huhtikuun alussa pistosharjoittelussa ja nyt olemme taas valtuutettuja aloittamaan pistokset, jahka kierto on oikeassa vaiheessa parin viikon kuluttua. Ja minua jännittää jo nyt. Mitä tästä taas tulee? Kuinka hoito onnistuu? Mitä vaivoja se aiheuttaa Rouvalle? Saammeko tällä kertaa munasoluja ja jos niin kuinka monta? Kuinka itse reagoin hyviin tai huonoihin uutisiin? Päässäni pyörii jo nyt kaikenlaisia ajatuksia, vaikka hoito on vasta edessäpäin.

Kävimme viikonloppuna veljeni esikoisen 1-vuotissyntymäpäivillä. Pienen arastelun jälkeen tyllerö uskaltautui leikkimään uusilla leluillaan ja oli juuri niin maailman suloisin kuin voin ikinä kuvitella ihanan kummityttöni vain olevan. Ja koko leikkiajan olisin vain halunnut kaapata tuon ihanuuden syliini ja pitää häntä siinä maailman tappiin asti. Eipähän nuo kummitytön kanssa kohtaamiset tunnu ainakaan pienentävän tarvettani saada täytettä tyhjään syliini...

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Ma-tematiikka

"Arviolta joka viides pariskunta kärsii jossain elämänsä vaiheessa lapsettomuudesta" (http://www.terve.fi/lapsi-mielessa/lapsettomuuden-perustutkimukset). Me kuulumme tuohon 20 %:iin (suomalaisista) ihmisistä, olemme lapsettomia. Hurja luku sinänsä. Oletan kuitenkin, että (suurella) osalla tuosta viidennestä lapsettomuus ei kestä kauaa – tai ainakin sille saadaan lopulta onnellinen loppu: "Hedelmöityshoidot ovat nykyaikana tehokkaita ja noin 80 % hoidetuista saa lopulta lapsen" (http://www.inova.fi/lapsettomuus/). Myös tämä on iso luku. Vaikka meidän lapsettomuutemme polku on vielä kesken, voitaneen meidän katsoa kuuluvan vielä toistaiseksi tuohon jäljelle jäävään 20 %:iin. Ja edellytyksenä onnistumiselle on tietenkin hoitoon hakeutuminen: "Noin 15 prosenttia hedelmällisessä iässä olevista pariskunnista hakeutuu lääkärin hoitoon hedelmättömyyden takia, yleensä noin kahden vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hedelm%C3%A4tt%C3%B6myys). Hoitoon tulisi nykyisen ohjeistuksen mukaan hakeutua noin vuoden tuloksettoman yrityksen jälkeen, "sillä yleensä raskaus alkaa 80 %:lla pareista vuoden kuluessa" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo92827.pdf / Jaffe ja Jewelewicz 1991).

Lapsettomuuden aiheuttavat tekijät voidaan jakaa karkeimmillaan neljään osaan:
"Noin 25 %:ssa tapauksista hedelmättömyys johtuu naisesta, 25 %:ssa miehestä, 25 %:ssa molemmista ja 25 %:ssa syytä ei saada selville." (http://www.simpukka.info/hedelmallisyys-hedelmattomyys/). Meidän lapsettomuudelle ei ole toistaiseksi syytä löytynyt, tosin tässä kohtaahan olisimme siis joka tapauksessa kuuluneet yhteen neljänneksen vähemmistöön. Mainittakoon, että myös hieman toisenlaisia lukuja on esitetty, esimerkiksi: "Noin 30-40 prosentissa tapauksista hedelmättömyys johtuu naisesta, 10-30 prosentissa miehestä, 15-30 prosentissa molemmista ja 10-20 prosentissa syytä ei saada selville" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hedelm%C3%A4tt%C3%B6myys).

Lapsettomuuteen johtavia syitä on olemassa lukuisia. Yhden jaottelun ja tutkimuksen mukaan "Tavallisimpia lapsettomuuden syitä ovat ovulaatiohäiriöt (20–30 %), munanjohdinvauriot (10–20 %), endometrioosi (10–20 %) ja sperman heikentynyt laatu (20–40 %). Harvinaisempia ovat kohtuperäiset viat ja seksuaalihäiriöt. Varsin usein (10–20 %:ssa) lapsettomuuden syy jää selittämättömäksi (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo92827.pdf / Forti ja Krausz 1998).

Lapsettomuutta voidaan hoitaa useilla erilaisilla menetelmillä. Yleisimpiä hoitomuotoja ovat inseminaatio eli IUI, koeputkihedelmöitys eli IVH sekä mikroinjektio eli ICSI. Hoitojen onnistumisprosentit vaihtelevat hieman lähteestä riippuen. Vähintäänkin suuntaa-antavina prosentteina voitaneen pitää seuraavia: "Onnistumisprosentti inseminaatiossa yhdistettynä hormonihoitoon on noin 10-20 % hoitokiertoa kohden" (http://www.parempaaelamaa.fi/lapsettomuus/hedelmoityshoidot/inseminaatio-eli-iui), "Tutkimukset osoittavat, että raskausprosentti yhtä [IVF-]hoitokiertoa kohti on noin 20-40 %" (http://www.parempaaelamaa.fi/lapsettomuus/hedelmoityshoidot/koeputkihedelmoitys-eli-ivf) ja "Kun ICSI-hedelmöityksellä saadut alkiot on siirretty kohtuun, päästään vastaaviin raskauslukuihin kuin perinteisessä IVF:ssäkin" (http://www.parempaaelamaa.fi/lapsettomuus/hedelmoityshoidot/mikroinjektio-eli-icsi). Luvuissa tulee kuitenkin huomata se kylmä tosi asia, että niissä onnistumisena käsitetään hoidoilla aikaansaatu raskaus. Niin sanottu lapsi kotiin -prosentti on valitettavasti näitä lukuja pienempi.

Hämmentävää. Meidän IVF-hoitojen onnistumisprosentti on tasan sata – näin siitäkin huolimatta, että se sisältää (vain) kaksi PAS-siirtoa ja nolla tuoresiirtoa. Toisaalta edellisen kappaleen viimeinen virke murskaakin kovan lukemamme lähes hyödyttömäksi statistiikaksi. Lapsi kotiin -prosenttimme on edelleen lohduton nolla.

Keskenmenoista prosenttilukuja riittääkin moneen lähtöön – vai onko tässä kohtaa oikeampi termi: moneen menoon? "Noin 10–15 % raskauksista päätyy keskenmenoon, yleensä ennen 12. raskausviikon täyttymistä. Lisäksi on erittäin varhaisia keskenmenoja, joissa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti on positiivinen. Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän myöhässä, mahdollisesti tavallista runsaampana. Arvioidaan, että jopa puolet hedelmöityksistä päätyy tällaiseen tilanteeseen; tätä kutsutaan termillä "biokemiallinen raskaus"" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00138). Useissa tapauksissa keskenmenoa ei siis todellisuudessa edes huomata. Tämäkin aika hemmetin hurja ajatus meidänkin vuosien yrittämishistoriaa ajatellen. Kuinkahan monta raskautta meillä on todellisuudessa lähtenyt jo vuosien varrella käyntiin edes hetkellisesti?

Todettujen raskauksien keskenmenoprosentista on myös muita arvioita: "Sellaisista raskauksista, jotka ovat todettuja, noin 10 – 20 prosenttia päättyvät keskenmenoon, ja suurin osa näistä ennen raskausviikko 12 alkua" (http://lapsennimi.com/keskenmeno/). Luvut näyttävät kuitenkin olevan samaa suuruusluokkaa lähteestä riippumatta: "Suurin osa keskenmenoista tapahtuu hyvin varhain. On arvioitu että noin 50-60% hedelmöityksistä päättyy keskenmenoon ennen kuin raskautta on edes todettu. Todetuista raskauksista keskeytyy n. 12-15 %" (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php). Ja vielä kolmas: "Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio: 10–15 % kliinisesti todetuista raskauksista keskeytyy. Jos keskenmenoihin laskettaisiin ne hedelmöityneiden munasolujen menetykset, jotka tapahtuvat ensimmäisinä päivinä hedelmöityksen jälkeen, keskenmenotaajuus olisi jopa 31–62 %" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Stirrat 1990a, Hatasaka 1994).


Niinpä niin, 10–20 %. Tulevaisuus näyttää, mihin lukemaan meidän viisarimme lopulta näyttää...


Keskenmenon todennäköisyydessä on kuitenkin huomattavaa se, että sen todennäköisyys kasvaa keskenmenojen toistumisen myötä: "Yksi keskenmeno ei vielä lisää keskenmenoriskiä seuraavassa raskaudessa. Mikäli naisella on kaksi perättäistä keskenmenoa, on kolmannen raskauden keskeytymisriski kuitenkin jo 20-40%, riippuen onko naisella ennen keskenmenoja ollut myös onnistuneita raskauksia. Kolmannen keskenmenon jälkeen puhutaan toistuvista keskenmenoista. Kun sydämen syke on havaittu (yleensä 6. raskausviikon jälkeen) on raskaudella 90 % todennäköisyys jatkua normaalisti" (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php). Toisen lähteen mukaan: "Keskenmenon uusiutumisriski pysyy ennallaan yhden keskenmenon jälkeen. Kahden keskenmenon jälkeen riski on 17–35 % ja kolmen jälkeen 25–49 %. Tärkeä on tieto ennusteesta: kolmen keskenmenon jälkeen seuraava raskaus onnistuu 60–80 %:lla naisista" (http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00176).

Ding ding ding ding ding! Osuma. Alla kaksi peräkkäistä keskenmenoa, joita ei ole edeltänyt yhtään onnistunutta raskautta. Kuin kylmää vettä niskaan: seuraava raskautemme menee kesken noin 35–40 % todennäköisyydellä. Samaan aikaan molemmissa kahdessa alkuun saamassamme raskaudessa alkion sydämen syke on ehditty todeta varhaisultrassa. Aika marginaalissa mennään... Toisaalta: "Toistuvan keskenmenon yleisyys (1 % kaikista raskauksista) (Cramer  ja Wise 2000) on suurempi kuin kolmen peräkkäisen keskenmenon tilastollinen todennäköisyys (0,34 %). Sattuma ei siten selitä kaikkia toistuvia keskenmenoja" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf).

Mainittakoon myös, että samalla todennäköisyydet näyttäisivät paranevan hurjasti ns. riskiviikkojen jälkeen: "Kolmenkin tuntemattomasta syystä johtuvan ensimmäisen raskauskolmanneksen keskenmenon jälkeen 60–86 % naisista onnistuu seuraavassa raskaudessa ilman erityistä lääketieteellistä hoitoa (Tulppala ja Ylikorkala 1999, Lee ja Silver 2000) (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Mutta mistä ne keskenmenot sitten johtuvat?

"Ensimmäisen raskauskolmanneksen keskenmenoissa syy on yleensä sikiöperäinen. Yli 50% tapauksista syynä on kromosomipoikkeavuudet. Muina sikiöperäisinä syinä voivat olla sikiön ja istukan rakenteelliset poikkeavuudet. Muita yleisiä keskenmenon syitä ovat tulehdukset ja infektiot. Näiden lisäksi myös ulkoiset tekijät kuten alkoholi, tupakka tai säteily. Myös kohdun rakenteelliset ja hormonaaliset syyt voivat johtaa keskenmenoon. Harvinaisena myös naisen ja miehen immunologiset syyt." (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php). (Alkion / sikiön) kromosomipoikkeavuuksista emme voi tietenkään omalta osaltamme tietää, kun raskaudet eivät ole edenneet tarpeeksi pitkälle niiden tutkimista varten. Sama pätee myös tulehduksiin ja infektioihin. Alkoholia tai tupakkaa emme käytä ja lähden siitä olettamuksesta, että myöskään säteilylle emme ole altistuneet. :) Rouvan kohdussa ei ole todettu rakenteellisia poikkeavuuksia tai hormonaalisia, keskenmenoihin altistavia syitä. Toisin sanoen molemmat keskenmenot ovat edelleen ns. selittämättömiä keskenmenoja: "Jopa 80% "selittämättömistä" toistuvista keskenmenoista johtuu immunologisista tekijöistä. Näissä naisen elimistö hylkii joko omaa perintöainestaan (autoimmuuniongelmat) tai miehen perintöainesta (alloimmuniongelmat) siten aiheuttaen raskauden keskeytymisen" (http://metku.net/~pesu/keskenmeno.php).

Keskenmenoille voi olla lukuisia eri syitä. Seuraavassa muutamia nostoja näistä:
"Yksittäisen keskenmenon yleisin tunnettu syy on sikiön kromosomipoikkeavuus, joka esiintyy noin 50–60 %:ssa keskenmenoista (Ogasawara ym. 2000). Poikkeavuuksista tavallisimpia ovat trisomiat, joiden riski kasvaa naisen iän lisääntyessä. Riski on alle 35-vuotiailla naisilla 19 % ja yli 35-vuotiailla 47 % (Ward 2000). – – Toisten tutkimusten mukaan kromosomien numeerisia poikkeavuuksia tavataan vain 29 %:ssa toistuvasti kesken menneistä raskauksista (Carp ym. 2001). Sikiön kromosomipoikkeavuuden riski näyttäisi pienenevän keskenmenojen lukumäärän kasvaessa (Ogasawara ym. 2000). – – Sikiön kromosomien rakenteellinen poikkeavuus (joko peritty tai uusi mutaatio) on todettavissa noin 5–7 %:lla pareista, joilla raskaudet päättyvät toistuvasti keskenmenoon" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Sama toistuu myös muiden lähteiden kautta: "Yksittäisen keskenmenon yleisin tunnettu syy on sikiön kromosomipoikkeavuus, joka esiintyy noin 50–60 %:ssa keskenmenoista. Trisomiat (13, 16, 18, 21 ja 22) ovat tavallisimpia koko ryhmänä tarkastellen, mutta Turnerin oireyhtymä (45X) on yleisin yksittäinen (20–25 %) keskenmenoissa tavattu kromosomipoikkeavuus" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Warburton 1987, Byrne ja Ward 1994).

Hiljattain saamiemme kromosomitutkimusten mukaan tulokset olivat puhtaat sekä minulla että Rouvalla. Tämä ei tietenkään poissulje uuden mutaation mahdollisuutta sikiöllä.

"Kohdun myoomia tavataan joka neljännellä fertiili-ikäisellä naisella ennen raskautta ja 1–4 %:lla raskauden aikana" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Rouvan toisen keskenmenon jälkeen tehty myoomaepäilyhän osoittautui lopulta aiheettomaksi. "Kaikukuvauksessa on todettu monirakkulaiset munasarjat jopa 40,7–44 %:lla toistuvia keskenmenoja saaneista, mutta vain 23 %:lla terveistä verrokeista" (http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo92733.pdf). Tämä olisi kyllä jo huomattu, jos monirakkulaoireyhtymä Rouvaa koskisi.

Toistuvista keskenmenoista voi seurata myös muita ikävyyksiä: "Toistuvista keskenmenoista kärsineistä naisista joka toisella esiintyy alkuraskauden aikana veristä vuotoa, vaikka raskaus päättyisikin synnytykseen. Alkuraskauden kaikututkimus on tärkeä, sillä kohdun ulkopuolisen raskauden riski on kolmin- ja rypäleraskauden seitsenkertainen normaaliväestöön verrattuna" (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Hatasaka 1994). Onneksi emme ole joutuneet toistaiseksi tekemisiin kummankaan edellä mainitun tapauksen kanssa. Eiköhän niissä keskenmenoissa ole ollut jo ihan riittävästi kärsimystä nieltäväksi. Muita merkittäviä nostoja aiheeseen liittyen samaisesta lähteestä (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf): "Normaaliväestössä keskenmenoriski on sikiön elossaolon toteamisen jälkeen vain 3–5 %, mutta toistuvista keskenmenoista kärsivillä jopa 25 % (Tulppala ym. 1993a, Hatasaka 1994). Näillä naisilla raskaudet ovat muutenkin riskialttiita, sillä 10–28 % lapsista syntyy ennenaikaisesti ja sikiön kasvun hidastuma todetaan 10–30 %:ssa raskauksista. Pre-eklampsiaa on erään tutkimuksen mukaan arvioitu esiintyvän 19 %:lla tämän ryhmän naisista. Raskausdiabetes todetaan 17–23 %:lla (Thom ym. 1992, Tulppala ym. 1993a, Hatasaka 1994, Rai ym. 1996)." ...eli ilmeisesti toistuvissa keskenmenoissa ei siis sittenkään ole tarpeeksi tuskaa, sillä samaan laariin on kaadettu myös muita ihanuuksia. Noh, eihän näissä mitään suoraa syyseuraus-suhdetta varmastikaan ole, mutta pistäähän nämä väistämätät miettimään.

Raskaus voi mennä kesken niin sanottuna normaalina keskenmenona, jossa raskausmateriaali tulee itsestään ulos kohdusta tai keskeytyneenä keskenmenona, jossa alkio tai sikiön kehitys vain loppuu, mutta raskausmateriaali pysyy kohdussa. Molemmissa tapauksissa kohtuu täytyy tyhjentää kokonaan joko lääkkeellisesti tai ns. kaavinnassa. "Toistuvat kohtuontelon kaavinnat voivat vaurioittaa kohdun limakalvoa ja aiheuttaa kiinnikkeitä kohtuonteloon. Näin voi käydä joka neljännelle naiselle jo kolmen kaavinnan jälkeen (Raziel 1994). Jos kohtuontelo on täysin kiinnikkeiden vallassa, puhutaan Ashermannin oireyhtymästä. Kiinnikkeet voidaan irrottaa hysteroskopiassa, ja täysiaikaisia raskauksia on raportoitu esiintyneen 67–87 %:ssa tällaisen hoidon jälkeen." (http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo70028.pdf / Patton 1994). Meidän molemmat raskaudet ovat päättyneet keskeytyneeseen keskenmenoon ja molemmissa tapauksissa olemme joutuneet suorittamaan kaavinnan kahdesti (kaavinta + tähystys).

Epilogi

Tämä kirjoitus sisältää vain osan siitä hedelmällisyyteen, raskautumiseen ja keskenmenoihin liittyvästä materiaalista, jota tulin kaivelleeksi toisen keskenmenomme jälkeen sairaslomallani. Aloin kiinnittää huomiota erilaisista lähteistä löytyviin todennäköisyyksiin raskautumista ja siinä onnistumista koskien. Ja mitä pidempään lukuja tuijottelin sitä enemmän ajatuksena kääntyivät kohti ajatusta: kuinka ihmeessä kukaan ja erityisesti me voimme koskaan saada biologista lasta?

Kuka uskaltaa laskea todennäköisyyden sille, että meistä tulee vielä joskus biologisen jälkeläisemme onnellisia vanhempia? Eikä sillä, eihän sitä voi laskea. Jos kohta sen uskallan kyllä todeta, että melkoisessa marginaalissa tässä aletaan varmasti jo olla. Ja vaikka todennäköisyyden laskeminen mahdollista olisikin, en todennäköisesti haluaisi kuulla lopputulosta. Joskus on vain helpompaa yrittää uskoa valoisampaan tulevaisuuteen ja toivoa. Toivoa sydämensä kyllyydestä.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Lapseton hyytyy odotteluun

"Nyt olemme sitten taas vaihteeksi odottelumoodissa.", kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani Vuosi 2016, hyvänlaatuinen kasvain hetki ennen vuoden vaihtumista. Vuosi 2017 alkaa sillä, mihin edellinen päättyi: odottelua, odottelua ja vielä vähän odottelua.

Kuten arvata saattaa, odotimme vuoden alussa kuumeisesti sekä kromosomi- että hyytymistekijätutkimusten tuloksia. Viime viikon lopulla tuo odotus sitten päättyi, kun Rouva kävi minun työkiireiden takia itsekseen tarkistuskäynnillä naistentautien polilla. Pitkä odotuksemme palkittiin sekä hyvillä että huonoilla uutisilla. Tärkeimmät ensin: kromosomit ovat molemilla kunnossa, mikä oli meille molemmille tietysti suuri helpotus. Tuolta puoleltahan olisi käsittääkseni voinut löytyä vakavampaa ja vaikeampaakin syytä lapsettomuuteen. Tämän osalta olisi siis taas yksi tekijä pois lapsettomuuteemme johtavista tekijöistä ja pelkolistalta.

Sen sijaan Rouvan verikoetuloksessa oli näkynyt heikko positiivinen tulos hyytymistekijätutkimuksessa. Ihan täytttä varmuutta tälle ei kuitenkaan vielä saatu, koska tutkimus oli tehty liian lähellä raskauden päättymistä / kaavintoja, jotka voivat kuulemma vaikuttaa tutkimustulokseen. Jos tulos on todella positiivinen, on onni onnettomuudessa tietysti se, että tuohon vaivaan on olemassa lääkitys. Oikeastaan koenkin itse, että ikävin puoli tässä koko kuviossa on se, että lääkärin suosituksesta joudumme tekemään hyytymistekijätutkimuksen uudestaan asian varmistamiseksi. Lisäsyy tähän on myös se, että osa verinäytteistä oli pilaantunut matkalla tutkimukseen. On nimittäin niin, ettei paikkakuntamme laboratorio tee ainakaan kaikkia tutkimuksia itse, vaan näytteet lähetetään Tampereelle varsinaisia tutkimuksia varten. Järjestelyä on kritisoitu jo aiemmin tutkimusten viivästymisen vuoksi – ja tässäpä toinen syy kritiikkiin. Kukahan tämän järjestelyn myötä taas voittaa, kun tutkimuksemme joudutaan tekemään uudestaan? Jokatapauksessa, jotta tulokset olisivat luotettavia, joudumme odottamaan kontrolliverikoetta maaliskuuhun asti, minkä jälkeen odotamme tietysti vielä tutkimuksen tuloksia. Huoh. Eikö tämä odottaminen pääty ikinä?

Rouva ilmoitti tuloksista viestitse puhelimella, enkä kesken työpalaverin viestejä kiireessä lukiessani tajunnut niistä muuta kuin negatiivisen ja heikon positiivisen tuloksen. Kun Rouva kotiin saavuttuani tavasi edessä jälleen olevan odotusta, revin totaalisesti pelihousuni: haluan asioita eteenpäin NYT! Sisäinen pessimistini nostaa väkisin päätään huutaen: keväällä eteen tulee taas jotakin viivästystä, joten turha odottaa mitään tapahtuvaksi ennen kesätaukoa. Eli katellaan syssymmällä. Eikö nyt vihdoin olisi jo meidän vuoro?

Kävimme viikonloppuna vierailulla veljeni luona, jossa saimme vihdoin viettää paremmin aikaa varsin tuoreen kummityttömme, 9kk, kanssa. Ja kuinka ihana ja suloinen pakkaus hän onkaan! En olisi millään malttanut pysyä tuosta ihanuudesta erossa ja koin aitoa pettymystä siitä, ettei hän halunnut olla itselleen vieraiden ihmisten sylissä. Olisin halunnut vain mutuuttaa tyttöä sylissäni ja naurattaa häntä ilmeilyllä ja lentokoneleikeillä. Ja kerrankin kun minulla on tämmöinen fiilis, alkaa lapsi itkeä heti kun nostan hänet syliini. Just my luck. :-D

Ihmeen hyvin jaksoin kuitenkin tuon pienen taaperon seurassa. Koko viikonlopun aikana tunsin aitoa ja syvää surua lapsettomuudestamme vain kerran – ja tuolloinkin sain pidettyä kateuden karvaat kyyneleet sisälläni. Samalla viikonloppureissumme teki myös hyvää lapsettomuuden kokemukselleni. Vaikka en ole missään vaiheessa kuvitellut vauva- tai lapsiperhe-elämää helpoksi, avautuu lapsettomalle arjen kuviot luonnollisesti parhaiten näkemällä kiukkuitkut, aamuherätykset ja kasvavina silmäpusseina vanhemmista näkyvä väsymys vierestä, autenttisena totena.

Voin silti sanoa täysin vilpittömin mielin: tuota minä haluan. Olen halunnut sitä jo monta vuotta.