perjantai 5. toukokuuta 2017

Työhymiö :)

Jos oli viimeiset uutiset Heikkoja tuloksia lapsettomuushoitojen etenemisen suhteen, niin onhan tässä välillä tapahtunut paljon muutakin. Pitkän mietinnän päätteeksi nimittäin otin ja vaihdoin taas työnantajaa – takaisin sen saman työnantajan leipiin, jonka palveluksesta poistuin reilu vuosi takaperin.

Ja minkälainen vuosi se olikaan. Ikään kuin kahdessa keskenmenossa ei olisi ollut jo tarpeeksi käsittelemistä. Ei, samaan aikaan myös hyppäsin työrintamalla tuntemattomaan: uuteen taloon, uusiin vastuisiin, uusien ihmisten pariin tekemään töitä itselleni vieraan teknologian parissa. Olihan siinä opettelemista ja ihmettelemistä – ja opettelun ja ihmettelyn parissahan tuppaa menemään aikaa. Työpäivät venyivät, toisinaan myös jaksaminen. Taisin ehtiä pitää vapaita saldotunneilla peräti kolme viikon mittaista jaksoa. Ja näkihän sen naamastakin: jossain kohtaa olisin voinut alkaa vuokrata silmäpussejani pienten kengurunpoikasten varapesinä. Pahimpia aikoja olivat kevät 2016 sekä vuodenvaihde 2016–2017. Loppuvuodesta mukaan alkoivat tulla myös nukkumisvaikeudet levottoman unen ja aamuheräilyn muodossa: klo 05, 05:30, 05:50, 06... Alkuvuodesta en enää edes muistanut milloin olisin herännyt viimeksi herätyskellon ääneen, kun kuuden jälkeen uni oli jo niin katkonaista, että koin helpommaksi ponkaista ylös ja suunnata työmaalle.

Nyt olen sitten ollut muutaman viikon uuden vanhan työnantajan leivissä, minä aikana olen löytänyt taas hymyn, joka loistaa kasvoillani työmatkoilla molempiin suuntiin. Siinä missä työasiat jäivät kovasta yrityksestä huolimatta aikaisemmin painamaan mieltäni, huomaan nyt ajattelevani usein työasioita positiivisessa mielessä. Sormeni suorastaan syyhyvät, kun haluaisin jatkaa kesken jääneitä tehtäviäni. Ja miten hyvän fiiliksen tästä kaikesta voikaan saada! Tiedän, alkuhuumahan se on rakkaudessakin. Mutta en voi silti lakata ajattelemasta, että olisin löytänyt taas sen saman palon tehdä töitäni, mikä minulla oli joskus vuosia sitten.

Ja näkyyhän tämä väistämättä myös kotona. Uskoisin Rouvankin arvostan sitä, etten ole kotiin tulessani enää rättipoikkiväsynyt ja mieleni on huomattavasti aikaisempaa virkeämpi. Kevät ja alkava kesä ei yksinkertaisesti saa mennä nollaenergioilla sohvalla maatessa! Tarvitsemme molemmat, sekä minä että etenkin Rouva, kaiken hyvän ja positiivisen energian pian alkavaan toiseen IVF-kierrokseemme. Jokohan tästä tulisi se kaksi vuotta sitten mainitsemani elämäni kevät?

Loppuun haluan naputella myös tuntemuksiani edellisessäkin kirjoituksessa mainitsemastani vierailusta kummityttömme luokse: sitä kohtaamista on kyllä edelleen hämmentävän vaikeaa pukea sanoiksi. Tiedostan edelleen, että lapsettomuuteen kuuluva "hyväksyn jotkut raskauset/lapset, mutta en toisia"-moodi elää minussa edelleen jollain tasolla, mutta viime aikoina minulla on alkanut olla yhä useammin tunne siitä, että olen alkanut pitää toisten lapsista ja osaan suhtautua heihin niin kuin lapsiin varmaan kuuluukin (?) suhtautua. Ei liene silti yllätys, että kummityttömme on se tähän asti ihanin pakkaus, joka eteeni on sattunut. Pakahdun, se kai se sana sitten on. Kummityttöäni seuratessa en tunne kateutta, en katkeruutta. Se on pelkkää puhdasta rakkautta.

Negatiivisten tunteiden puuttumisesta huolimatta myös kummitytön kanssa leikkiminen ja hänen sylittely herättää edelleen sen pohjattoman kaipuun oman sylin täyttämiseksi. Ja niin ympyrä sulkeutuu – jälleen kerran: haluan elämäni kevään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti